Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Stellalta pitkäsoitto

Joensuusta ponnistava Stella julkaisee Kuuntelija -nimeä kantavan debyyttialbuminsa 3.5.

Mikseri.netistäkin tuttu orkesteri äänitti ja tuotti debyyttinsä Petrax ja Johtoääni -studioilla Lemonator-kitaristi Ripa Eskolinin johdolla. Useimmiten mollissa soivat melodiat ja lämpimästi surisevat kitarat luovat leppoisan toteavaan sävyyn kirjoitettujen tekstien kanssa vahvan kokonaisuuden.

Albumia tehtiin varsin kiivaaseen tahtiin ja orkesteri myöntääkin joutuneensa tekemään myös kompromisseja Kuuntelija-levyn kohdalla. - Aika ei vain riittänyt ihan kaikista villeimpien ajatusten kokeilemiseen ja totta kai otti myös tovin tottua työskentelemään bändin ulkopuolisen ihmisen kanssa. Onneksi olimme tehneet orkesterin kanssa paljon töitä treenikämpillä ja musiikki mieltymykset natsasivat varsin hyvin yhteen Ripan kanssa. Kyllä tästä kuitenkin tuli lopulta hieno kokonaisuus ja vaikka säätövaraakin levylle jäi, niin lohdullista on se, että jos joku tulee katsomaan meitä livenä, niin siitä kanssa kuulee miten me oikeasti osataan soittaa nuo biisit. Siihen ei taustanauhoja tai Protoolsia tarvita, toteaa yhtyeen kitaristi/tuottaja Heikki Marttila.

11-laulua sisällään pitävä Kuuntelija edustaa niin soundiltaan kuin sanojen rytmiltään uudenlaista suomipop/rock-genreä. Vaikutteet löytyvät useammin Ruotsista tai Brittien saarilta kuin Eppu Normaalin levyiltä. - Totta on, että enemmän tulee kuunneltua ulkomaista musiikkia ja jotenkin tuntuu tuoreemmalta välillä soittaa kertosäkeitä muullakin tavoin kuin Marshallit yhdellätoista, vaikka heavy onkin parasta musiikkia! Ehkä ne vaikutteet kuuluu eniten Heikin kitaroinissa ja joissakin sovituksissa, mutta eihän nuo biisit mitenkään sen mystisempiä ole. Kyllä sitä Eppu Normaalia tulee niin paljon jo äidinmaidon mukana, että väkisten sitä samaa melankoliaa on myös meidän levyllä, naurahtaa yhtyeen biiseistä pääasiallisesti vastaava Janne Sivonen

Kun kitaristeilta kysytään Mikseri.netin merkitystä Stellalle vastailevat Janne ja Heikki näin: - Kyllähän me silmäkovana tarkkailtiin Mikserin listaa sillon, kun biisejä ekan kerran tänne laitettiin. Aamun kuiskaus pääsi jopa top-kymppiin ja se tuntui oikeasti älyttämän hyvältä ja loi uskoa, että joku muukin voi meidän biiseistä tykätä! Ja vaikka noita demo-versioita onkin nyt ollut paljon liikkeellä ennen singlejen tai albumin julkaisua, niin uskon, että se on pikemminkin ollut etu kuin haitta. Eli useampi ihminen on ostanut meidän virallisen äänitteen sen vuoksi, kun on kuullut siitä demon ensin täällä. Tarkkoja määriä ei enää muista, mutta kyllä meidän biisejä tuhansia kertoja ehdittiin pelkästään Mikseristä imuroida. Musan määrä on kasvanut niin pirusti, että kaikkia uusia bändejä ei aina kerkeä katsastamaan, mutta kyllä päivittäin tulee Mikserin sivuilla surfattua. Huhujen mukaan nuo levy-yhtiöidenkin tyypit käyvät nykyisin entistä useammin kurkistamassa, mitä täällä on tarjolla.

Stellan Kuuntelija-albumi löytyy siis pian kaupoista ja orkesterin voi nähdä keikoilla ympäri Suomea. Ajan tasalla olevat päivämäärät, biisinäytteet ja muutakin informaatiota löytyy yhtyeen aktiivisilta kotisivuilta. www.stellankoti.net

Kirjoittanut

Kommentit

Vain ryhmän jäsenet voivat lukea ja kommentoida uutisia.