Tammikuussa koittaa lähtö armeijan harmaisiin, mikä on aiheuttanut jos jonkinlaista kompleksia.

Ensinnäkin: Joulu on pilalla. Sieltä ne Celine Dionin koskettavat joulutulkinnat taas tulevat ja kinkku höyryää pöydällä, mutta minä en osaa nähdä joulussa mitään muuta kuin sen takana kyyristelevän intin. Fuck.

Toisena asiana: Enpä ikinä uskonut olevani ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta niin se vain taitaa olla. Nimittäin kenties enemmän kuin tuo hetkellinen vapaudenriisto tai kuntorääkki, minua ahdistaa se tosiseikka että se on sitten seitsemänteen päivään mennessä letti pois. Onneksi en sentään ole hellyydellä ja rakkaudella kasvattanut itselleni mitään hevipiiskaa. Loppujen lopuksi muutos ei edes ole kovin suuri, mutta miksikään skinheadiksi en rupea. Prkl...