Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

7.7.07 PMMP, Kuopion Viinijuhlat

Torstain baareilun jälkeen olo oli varsin väsymysmaximus vielä lauantainakin :O.
Hyvä et jaksoin satamaan raahautua. Pelkkä punaviinin hajukin jo ahdisti.

Laskin et tää oli mun kuudes PMMP:n keikka tänä vuonna, harmi ettei seitsemäs xD. Kokonaisuudessaan kuitenkin "jo" kahdeskymmenes bändin keikkani. Kiva tasaluku.

Saavuin paikalle aika lailla sopivasti ennen keikan alkua. Keikka alkoi 22:15. Hyvin sain vielä paikankin lavan reunalta ja sopivasti vaihteeksi Mikon puolelta. Olikin aika saada ikuistettua Mikon uusi look, kun se on NIIN HOT. Paula ja Mira olivat pukeutuneet satamakeikalle osuvasti merimieshenkisiin asuihin :D. Nättiä. Hieman epäilytti miten väsynyt bändi mahtaa olla, kun kyseessä oli jo bändin päivän toinen veto. No ei bändi ollut väsynyt, minä olin väsyneempi.

Keikka oli aika perus, paitsi että alkoi ilahduttavasti Ystävä sä lapsien veisulla vaihteeksi. Keikan parasta antia olivat ainakin akustinen Pikkuveli, Taiteilia, Matkalaulu, Rusketusraidat ja Matoja<3 (jonka taas pitkästä aikaa pääsin kuulemaan). Sen sijaan harmitti suuresti et keikkasetistä puuttui nyt Kumivirsi. Sen oisin mieluummin kuullut Päiväkodin tilalla, joka muutenkin saa mut vaan surulliseksi. Satamatorin lava on ihanan iso/korkea. Näköetäisyys oli hyvä. Toisaalta taas jostain syystä kaikki Paulan välispiikit eivät kuuluneet kunnolla vasemmalle puolelle :o. Välispiikit oli kesympiä verrattuna viime vuoden viinareiden keikkaan, joka oli sentään sallittu. Valot oli taas niin hienot, oli sinisävyä ja punasävyä. Yritin ottaa kuvia ilman salamaa, mutta ei se oikein onnannu. Yleisö oli Viinijuhlille ominaisesti jo aika mukavissa, lavan luokse sai tulla niiden juomienkin kanssa. Sai siis tyyliin hieman pelätä pilaako punaviini puserosi keikan aikana. No ei onneks pilannu :D. Reunassa sai olla suht. rauhassa tönimisiltä.

Ja nähtäväksi jää et jäikö tää nyt sit mun vipaksi PMMP:n keikaksi tälle vuodelle. Onhan toi 20 keikkaa kahden vuoden ajalta jo ihan kiva saldo sinänsä, mutta mutta..kenties elokuussa kuitenki vielä ehtisi keikalle. Toivoa sopii ainakin.

Biisilista oli muuten tällainen:
Ystävä sä lapsien
Kovemmat kädet
Henkilökohtaisesti
Joku raja
Tässä elämä on
Matkalaulu
Matoja
Pikkuveli (akustinen)
Taiteilia
Oo siellä jossain mun
Kesäkaverit
Päät soittaa
Joutsenet
Rusketusraidat
------------
Päiväkoti


Loppuilta:
En jaksanu jäädä venaa et näkyiskö bändin tyyppejä keikan jlkn jossain. Vaikka ois tietty voinu kiittääki keikasta ihan henk.koht. No lähdin vielä käväisee Henkassa. Kävin muutamalla. Ilta meni kaverin seurassa. Oli aika tylsää, kun baarissa ei edes näkyny hyvännäköisiä miehiä (paitsi tietenki kaverini xD). Olin myös totaalisen väsy, joten sanoin kaverilleni hei hei ja lähdin ennen valomerkkiä veks. Ulkona satoi jo vettäkin. Kotiovellani sain ihanasti huomata et mun avaimet olikin siinä toisessa laukussa. Shit! Olipa kiva sit soittaa huoltoyhtiön päivystykseen. Kyllähän ne sieltä rientää sen oven avaamaan, maksu vaan on kivat 40e. Tulipa sit kallis keikkareissu :P. Väsyneenä pitäisi kai vaan pysytellä siellä neljän seinän sisällä. Ei aivot toimi väsynä, ainakaan mun aivot.

Kirjoitettu Sunday 08.07.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: