Eräänä aamuna heräsin syvään hiljaisuuteen. Aluksi en ymmärtänyt missä vika piilee, mutta aikani asiaa pähkäiltyäni huomasin Ylioppilaskylän pihalla asustelevien lintujen tyystin vaienneen. Hetken aikaa tilannetta aistinvaraisesti havainnoituani muistin taannoin näkemäni dokumentin organoklooratuista hyönteismyrkyistä. Dokumenttia katsellessani olin jo aavistanut jotain, mutta koska Dynamon happy hour loppuu jo suhteellisen aikaisin ja tiesin tuoppien hamstraamisen vievän suhteellisen paljon aikaa, päätin jättää syvällisemmät tutkimukset seuraavalle päivälle. Seuraavan päivän koitettua olin tyystin unohtanut huoleni edellä mainutusta hyönteismyrkystä.

Palatkaamme takaisin 'erääseen aamuun'. Tilanteen tutkimiseksi pyydystin muutaman linnun hyönteishaavillani, preparoin niistä rasvakudosnäytteitä ja määritin myrkkypitoisuudet kromatogrammillani. Analysoituani tulokset soitin välittömästi Nobel-lautakuntaan ja selvitin heille kuinka DDT rikastuu ravintoketjussa aiheuttaen katastrofaalisia, koko ekosysteemiä koskevia muutoksia. Kehotin heitä hetimiten peruuttamaan Paul Hermann Müllerin saaman palkinnon. Nobel-lautakunnassa asia otettiin kyllä sen ansaitsemalla vakavuudella, mutta valitettavasti he eivät kykene perumaan jakamiaan palkintoja, etenkään henkilöiltä jotka ovat maanneet haudassa viimeiset 38 vuotta.

Päätin kuitenkin kääntää epätoivoisen tilanteen edukseni ja lopun aamupäivää käytinkin kirjoittaessani teoksen "DDT, surkkimurkkien kuningas!" (kustantaja vaihtoi nimen muotoon "Hiljainen kevät"). Jo seuraavana päivänä huomasin ilokseni, että kirjaseni oli noussut kansainvälisen bestseller-listan kärkeen, ja mikä parasta: kirjan myötä ihmisten valveutuneisuus ympäristöä uhkaavista tekijöistä nousi ja syntyi moderni ympäristöliike.

Loppuviikko olikin sitten perin tylsä ja tavanomainen.