Vituttaa. Se lienee sanomattakin selvää. Kerron ensin mistä kaikki on lähteny alunperin liikkeelle. Se yleensä selkeyttää sanoman lopullista sisältöä aika tavalla.

Aloitin soittamisen suhteellisen myöhäisellä iällä. Itseasiassa vasta 16-vuotiaana. Aivan alkujaan halusin olla kitaristi (näkyvämpi rooli bändissä, enemmän vaikutusvaltaa sävellystyössä, vähemmän luokattomia vitsejä kateellisilta muusikoilta ja sitä rataa). Valitettavasti tuolloinen soittajatilanne somalla pikku paikkakunnallamme kuitenkin oli hyvin kitaristi voittoinen (ei sillä, että taso olisi silti päätä huimannut), eikä aloitteleville kitaristeille juurikaan ollut tekemistä. Kaverini bändi kuitenkin kaipasi basistia ja näin päädyin basson varteen. Luonnollisestikaan en treenannut bassonsoittoa. Enkä itseasiassa missään vaiheessa opetellut soittamaan koko pirun soitinta. Enkä ole tehnyt sitä vielä tähän päivään mennessä. Enkä ole aikeissakaan. Ja tämä siksi, että minä en itseasiassa ole basisti. Enkä (luojan kiitos) kitaristikaan. En ylipäätään ole "muusikko", eikä minulla juurikaan ole tekemistä koko helvetin musiikin kanssa.

Todellisuudessa näet olen narsisti, joka (omasta mielestään) on kaiken keskipiste. Tämä motivaattori minua kannusti SOITTAMAAN bassoa. Halusin olla parempi basisti, kuin surkean (joskin yöaikaan sangen kauniin ja viihtyisän) kotikuntani yksikään kitaristi. Halusin soittaa suohon ne kitaristit, jotka olivat esteenä omalle kitaristin touhulleni. Ja kieltämättä onnistuin siinä hommassa surkeasti. Luonnollisesti teini-ikäistä pojan viikaria kiinnostaa huomattavasti paljon enemmän tytöt (joihin ei OIKEASTI kannattaisi sekaantua kuin aikaisintaan 20 - 25 ikävuoden tietämillä), viina (joka viehättää edelleen) ja jutut jotka ylipäätään teinejä kiinnostaa. Näin ollen soittelut jäivät aika vähiin. Bassonsoitto oli lähinnä status jolla tehtiin vaikutusta tyttöihin, joita ei soittajapojat millään tavalla kiinnostaneet. Näin ne vuodet vierähti ja koko ajan päässä kummitteli, että haluan soittaa suohon kitaristeja. Tehdä hienompia juttuja kuin kitaristit. Ja olin ihan vain vittuillakseni ylpeä basistin hommastani. Ja olen vieläkin. Tämä siksi, että soitan bassoa paremmin kuin useat kitaristit soittavat kitaraansa (eikä vähiten siksi, että basso kuulostaa huomattavasti paljon paremmalta kuin kitara). Siinä missä ideuutit yrittivät latistaa kertomalla noita mainittuja vitsejä, pyöri itsellä mielessä vain kosto. Ajatuksissa myllersi, että sittenpähän näette paskapäät. Halusin näyttää persettä kaikille, tekemällä jotain sellaista johon nämä vitun kyvyttömät paskanaamat ja pissaliisat eivät ikinä pystyisi, eivätkä ikinä käsitä. Täytyy tottakai myöntää, että lapsena ja nuorena KAIKKI on vitun typeriä itseni mukaan lukien ja kaiken kaikkiaan kotikuntani ihmisistä ei jäänyt pahaa sanottavaa. Mutta se paska ja vitutus mitä itse koin (ja kaikki kokee) teki itsestäni lopulta sen mitä olen. Eli bassonsoittajan. No tietty olin tenavana vähän erilainen. Monestakin eri syystä. Erilaiset perheolosuhteet olivat 80-luvulla aika voimakas tekijä. Siinä missä toiset ottivat vastaan puheet taivaan isästä suurin piirtein mitään piittaamatta, vihasin itse jo pelkkiä puheita isästä, joka katsoi meidän kaikkien perään, tai joka lähetti oman poikansa ihmisten tapettavaksi. Ja tätä kautta opin sitten inhoamaan kristinuskon perusjuttuja, kuten anteeksiantoa ja itsensä ja ystäviensä hyväksystä sellaisena kuin he ovat.

En ymmärtänyt ajoissa, että ne asiat joista syytin itseäni olivat itseasiassa täysin minun hallitsemattomissa olevia asioita ja ne asiat joista syytin muita, johtuivat itseasiassa siitä, että olin lopulta ainoa, joka alusta asti piti minua liian erilaisena ja outona sopimaan porukkaan. Näiden asioiden kanssa kasvaminen ja nuoruusajan naistoilailut ja typeröinnit, sekä valtava, joskin aiheeton, tarve osoittaa, että olen lopulta älykkäämpi, viisaampi ja parempi tietyissä asioissa johti lopulta siihen, että seison tänä päivänä tässä, tällaisena kuin olen. Kykenemättömänä muuttamaan sitä, mikä minusta tuli ja sitä, mikä nyt olen. Tenavana pidin itseäni erilaisena vaikka en ollut ja nyt kun kuvittelen olevani samanlainen kuin muut, se ei pidä alkuunkaan paikkaansa ja ainoa tapa pysyä edes jollain tavalla ihmisten kirjoissa on teeskennellä. Ja siksi jokainen lukutaitoinen basisti voi nyt haistaa vitun jos kuvittelee, että tämän artikkelin on kirjoittanut basisti, muusikko tai ylipäätään rehti suoraselkäinen suomalainen. Oikeastaan ihan kuka tahansa tähän pisteeseen asti lukenut voi painua vittuun, koska olen jälleen tehnyt sen, mikä tekee minusta erilaisen ja kertonut avoimesti asioista, joita tavalliset ihmiset eivät voi edes kuvitella julkaisevansa internetin villissä maailmassa.

Te ette voi satuttaa minua. ,,|,