Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Kuulumisia yli 3 vuoden jälkeen

Terveppä terve, arvoisa lukija!

Ajattelin, että voisi laittaa päiväkirjaan tällaisia kuulumisia, kun onhan tuosta viimeisimmän biisin lisäyksestä jo yli 3 vuotta aikaa...

Jos joku ihmettelee ja luulee, että olen jättänyt säveltämisen kokonaan, niin ei pidä paikkaansa! Olen vielä 17 päivän verran intissä, jossa onkin jo kohta tullut oltua se vuosi. Säveltäminen on ollut intin aikana melkoisen hankalaa, kun harvoina lomapäivinä tulee tehtyä yleensä muuta kuin keskittyä kunnolla säveltämään. Viime keväällä tosin jo ostin reilusti uutta musiikkisoftaa ja kohta pääsen toivottavasti kunnolla taas säveltämisen makuun!

Varsinaista elokuvasäveltämistäkin tullee jossain vaiheessa, kun sain kunnian säveltää kaveriporukkani tekemään elokuvaan soundtrackin. Itse elokuva on kuitenkin vielä melko alkuvaiheessa.

Eiköhän tämä riitä pieneksi alustukseksi, hengissä kuitenkin täällä ollaan ja uutta musiikkia vielä joskus tulee. :P Pysy linjalla!

- Joona Laamanen

Kirjoitettu Tuesday 16.12.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: