Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Kesää odotellessa

Keikka meni lauantaina vallan jees, yhtä omaa ja yhtä rumpalin mokaa lukuunottamatta. Ai jukupätkä kun on niin makee kattoo jengin ilmeitä kun arvoisa laulajattaremme alkaa paahtaa. Voin meinaan kertoa, että jengin ilmeet ovat aika priceless kun pieni tyttö isojen miesten keskellä karjuu niin maan jumalattoman kovaa ja hyvin. Nyt olis taas sellanen fiilis, että pitänee päästä seuraavaa keikkaa hankkimaan. Kesän aikana olisi tarkotus myös äänitellä muutamat treenikämppädemot eräälle ystävälliselle sedälle, jonka kanssa toivon mukaan äänittelemme sitten esikois EP:mme syksymmällä. Nettisivuhanke on toistaiseksi vielä alkusijoillaan, mutta eiköhän sellaisetkin synny. Sitten on huomattavasti helpompaa informoida immeisiä laulu- ja soitinyhtyeestämme.

Kesäsuunnitelmat ovat tälläkertaa varsin selvät. Duunia postissa; posti kulkee kun Joonas polkee. Jännä nähä kuin kauan jaksan olla valittamatta siitä. Mutta sen jälkeen pitäisi minun vallan hyvässä leivässä oleman, joten vihdoin saan uuden tulikepin hankittua. Vanhakin pitäsi huollossa käyttää, siitä kun on joku juotos paskana. Onneksi ei hajonnut kun viikko ennen keikkaa. Onneksi sain rakkaan toisen kitaristimme isobroidilta kitaran lainaan. Vallan siisti mokkari on se. Voisin jopa ehkä sen ostaa mikäli omistaja vain myy. Tuskaankin pääsen vihdoin ja viimein. Ei tätäkään kovin montaa vuotta ole odotettu. Tosin hauskaa sitten maanantaina lähteä aamulla aikaisin postia lajittelemaan kun edellisenä iltana on SLAYER ollut päätä pyörittämässä. Ehkä pitää hieman ottaa rauhallisemmin sitten se akti, vaikka hieman kieltämättä harmittaa. Slayer kun on sentään maailman historian yksi tiukimpia pään väkisin pyörittäjiä. Välittömästi Slayerille altistuttua on pakko päätä pyörittää.

Ankkaankin oisi siistiä päästä. Muuten aika vaisu kattaus, mutta sunnuntain Disco Ensemble, Soilwork ja Opeth himoittavat niin paljon, että pakkohan sinne on pyllynsä silloin raahta. Hope so!

Eipä tässä kummempia...

Ainiin! Fitzille kiitokset vallan kick ass-vapun jälkeisestä viikonlopusta. Tikka! (Hiljaa siellä, tiiän et kuitenki naurat ku näät!)(<-inside)

Kirjoitettu Tuesday 13.05.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: