Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Tänä kylmänä ja ikävänä päivänä tein riffejä uusiin teksteihin ja tekstejä uusiin biiseihin ja huomasin että tavaran laatu poukkoilee laidasta laitaan kuin superpallo. Tästä vihastuneena päätin sitten jättää toistaiseksi uusien biisien tekemisen ja nauhoittaa paremmilla laitteilla ja paremmin soitettuna vanhoja kappaleita, joista osaa ei ole edes julkaistu. Ongelmaksi muotoutui lyhyt muisti, tai lyhyt ja lyhyt. Kappaleista muutamat on tehty helvetinmoisella kiireellä muutama kuukausi sitten ja vedetty purkkiin sen kummemmin harjoittelematta. Kaiken muun lisäksi miksaus on vähintäänkin primitiivistä, samoin kuin kitaroiden saundit jotka laitteiston puutteista johtuen saatiin raskaiksi yhdistämällä kaksi suhteellisen surkeaa vahvistinta yhteen. Kappaleet purkitettiin muutenkin kiireellä, joten edes kitaroiden vireestä tai soiton sujumisesta suunnitelmien mukaan ei ole suurta varmuutta. Kiireen keskellä unohtui myöskin kirjoittaa kappaleiden rakenteet muistiin. Tässä sitä nyt ollaan. Kaksi uutta todella kovatasoista biisiä nauhoitusta odottamassa ja kaksi vanhaa todella kovatasoista biisiä jotka on opeteltava uudestaan, nauhojen perusteella. Tältä pohjalta. Jospa ennen palvelukseen astumista saisi edes yhden EP:n potkittua itsestään pihalle. |
Kirjoitettu Thursday 17.11.2005
Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.
Liity käyttäjäksi tai kirjaudu sisään