Olisivatkin, hiljaiset ja hitaat. Mutta päiväinkierto on kylmä kehä, reunoihin rikon itseäni, kämmenissä hetkien hiertämät haavat.

Huomenna on keikka. Tietysti sataa ja kaikki katsomaan kutsutut vetoavat sateenvarjon omistamattomuuteen. Mutta tyhjät ja pisaraiset penkit ovat oikestaan oiva yleisö. Eivät ainakaan lähde kesken pois, eivät tue eivätkä tuomitse, eivät esitä epäolennaisia huomautuksia, kuuntelevat vain vaiti, puisessa vakavuudessaan.

Taidan sittenkin anoa aurinkoa ilmojen immeltä, sillä surullisempaa ei ole kuin olla jättämättä jälkeä, olla kuin "mennyt ei-mikään", jättää sanattomaksi vain siksi, ettei kenelläkään ole mitään sanottavaa.

jos kosketat
kosketa niin
ettei iho unohda
anna arpi
josta muistan
kätesi
kovan tai kauniin
mentyäsi

Tämä riittää, olen nyt mieleltäni tyhjä ja tyytyväinen (mutta nälkäinen ja tyytymätön masultani...) Hyvää ikiyötä elämä, missä oletkin.