Robert Gordon & Marco DiMaggio

Taas tuli käytyä On the Rocksissa. Onhan tuo Roope jo nähty, mutta nyt oli taas taustavoimat niin eri maailmasta, että kiinnostus ylitti laiskuuden ja taas mentiin. Paikan päällä hokasin, että jee, täällähän on joku lämppärikin. No , setin aloitti sitten klo 22 korvilla kotimainen Roadracers. Olin juuri ennen Rocksiin tuloa käynyt katsomassa Remusta / Hurriganesista kertovan elokuvan Ganes, josta päällimmäisenä oli mieleen ehkä jäänyt "asenne". Asenne oli myös kohdallaan Roadracersilla, joka kevein välispiikein veti ohjelmistonsa läpi kunniakkaasti. Ohjelmisto sisälsi käsittääkseni sekä covereita, että omaa tuotantoa. Bändin miehitys oli; kitaristi, rumpali, kontrabasisti ja laulaja. Biisit ja bändi toimivat sen verran mallikkaasti, että tuota materiaalia voisi kivutta harkita hankittavaksi jopa kotiin asti.

Klo 23.n tienoilla aloitti sitten Marco Di Maggion trio, jossa laulaja-kitaristi Marcon lisäksi oli rumpali ja basisti (joka trion kyseessä ollessa soitti hurmoksella kontraa, mutta vaihtoi heti sähköbassoon, kun Roope tuli lavalle…?). Bändi oli italiasta ja ensimmäisellä suomen visiitillään. Kitaristina Marco on melkoinen virtuoosi ja olikin taas ilo nähdä vanha kunnon telecaster taitajan käsissä. Marcon laulukaan ei ollut heikkoa, joskin jonkin verran ilmeetöntä. Käsittämättömän suvereenisti mies polki pedaalejaan laulun lomassa ja välillä tuntui soittavan sooloakin samaan aikaan kun lauloi. Lopulta täytynee valitettavasti todeta, että mies oli ehkä kitaristina jopa enempi taitava, kuin hyvä, sillä paikoitellen telestä ulostui sellaista nuottiripulia, että oksat pois. Malttia, malttia. Toisinaan kun todellakin "less is more". No, ollaan siinä ja siinä makuasioiden partaalla, mutta näin minä tämän koin.

Roopehan sitten (taas kerran) veti onnistuneen ja hyväntuulisen keikan, eikä tällä kertaa tainnut edes monitoroinneista valitella. Se on jännä nähdä, kun näillä vanhemmilla staroilla on lattialla laput, että mitä vedetään, niin jos ne tekstit oli jo aiemmin tikkuaskin kokoisin kirjaimin, niin nyt ne alkaa jo olla tupakka-askin kokoa ne muistiinpanot. Joopa joo, heikkenee se näkö tässä allekirjoittaneellakin…
Gordonilla on paljon hyvää levytettyä materiaalia vuosien varsilta ja näitä ralleja taas saatiin kuulla riittävästi. Ja vaikka Red Cadillac & Black Moustache -biisissä Roope oli jo lopettamassa ja bändi taas meni vielä b-osaan, ei tuokaan paljoa haitannut. Roope vain naureskeli, bändi hokasi tilanteen ja sai kuin saikin biisin vielä lopetettuakin.