Silverine on soittanut tummasävyistä rockiaan vuodesta 2001 ja bändi etsii tällä hetkellä julkaisijaa kakkoslevylleen. Haastattelin bändin nokkamiestä, laulaja-kontrabasisti Anssi Tammista bändin, keikkojen ja tulevan levynkin tiimoilta.



Genrettäminenhän on tunnetusti vätysten hommaa, mutta miten kuvailisitte musiikkianne?
- Kitaristimme Aden kehittämä slogan ”hard rolling dark groove” osuu naulan kantaan. Silverine soittaa rullaavaa, raskasta bluespohjaista rockia jossa on melko synkistelevä pohjavire, varsinkin bändin ensimmäisellä albumilla. Groove on noussut enemmän esiin uusien biisien myötä. Se synkkyys asuu lähinnä sanoituksissa jotka ovat sarjassamme skitsofrenisia ja... itsetuhoisia. Mutta virne asuu silti suupielessä. Tähän yhdistyy paikoin aika erikoiset, kauniitkin melodiat ja harmoniat sekä isolla kauhalla äijää. Silverine on kuitenkin pääosin rock-bändi joka maustaa soppansa monilla eri tyylilajeilla, useinpa vielä saman biisin sisällä.



Monelle saattaa tuottaa vaikeuksia jos metallibiisistä sattuu löytymään yksi duurisointukin. Yhden genren poikia/tyttöjä ei ilmeisesti olla kalastelemassa?
- No puristejahan laaja skaala ei miellytä mutta puristit voivat puolestani puristella ahdasta pääkoppaansa. Joku AC/DC tekee tai ainakin on tehnyt mainiota musaa yhdellä ja samalla kaavalla mutta se ei ole luontevaa Silverinen tapauksessa - KAIKKI mikä kuulostaa ja tuntuu hyvältä - toteutetaan, tietyt tunnusomaiset piirteet ja saundit pitävät homman kuitenkin läjässä. Silverinellä on tarjota jokaiselle jotain ja suurin osa musadiggareista ja bändin faneista pitää monipuolisuutta hyvänä juttuna. ”Silverine”-esikoislätyllä monenkirjavuudelle on myös hyvä selitys koska biisit on sävelletty 7 vuoden aikana, eli ovat aika pitkä siivu allekirjoittaneen (biisintekijän) musiikillista historiaa.



Keikkaa tulee tasaiseen tahtiin, varsinkin pääkaupunkiseudulla - mikäli kaljoittelun lomassa päättääkin lähteä ex tempore Silverinen keikalle, mitä on odotettavissa?
- Moni on yllättynyt bändin toimivuudesta livenä; Silverinellä on iso ja potkiva powertrion saundi sekä dynaaminen setti + aimo annos virtuositeettia niin soitossa kuin laulussakin. Mukana on aina myös muutama cover-versio, viime keikalla soitettiin Danzigia ja Billy Idolia. Tietysti pystybasso ja särösaundi ovat raskaamman rockin piirissä outo yhdistelmä joka tuntuu kiinnostavan yleisöä. Niin. Onko mitään miehekkäämpää kuin kierron rajoilla oleva basso; eihän Lemmykään voi elvistellä feedbackillä!



Silverine on lumonnut ihmisiä puolelleen keikoilla, onko muita promokanavia ollut käytössä - toisin sanoen, missä muualla bändiin voi törmätä?
- Joka keikalla bändi voittaa puolelleen faneja jotka sitten usein tuovat seuraavalle keikalle kaverinsa. Netti on tietysti nykyään tärkeä promokanava vähän tuntemattomammille bändeille, mikseri.netin ja myspace.comin kautta on yleisöä saatu aktivoitua keikoille ja levyjä myytyä. Tarkoitus on nyt tehdä keikkaa enemmän kuin viime vuosina ja laajentaa reviiriä muuallekin kuin vain Etelä-Suomeen.



Alkuvuodesta 2006 olette purkittaneet toisen levynne jolle etsitte tällä hetkellä julkaisijaa, minkälaista tavaraa on odotettavissa?
- Kyllä, julkaisija on hakusessa! Kyseessä on 10 biisin ja n. 40 minuutin pläjäys jossa groove on yhteinen nimittäjä, oli tyylilaji sitten potkivaa hardrockia, metallista runttausta, Setzermäistä shufflea tai hidastempoista, raskasta fiilistelyä. Promosinkun nimibiisi Under Your Spell flirttaa vanhan Danzigin suuntaan, October Rust on taas hidas ja raskas slovari jossa matala basso, isotomit ja slidekitarat jyräävät ja raastavat kun taas esim. levyn nimibiisi Somewhere Below This on kuuden ja puolen minuutin pituinen ”eepos” jonka tiimoilla bändi käväisee 70-lukuisella tripillä Sabbath/Zeppelin -tunnelmissa. Ja mukana on myös muutama todella kiivastempoinen tykitys. Kahta samanlaista biisiä on turha hakea levyltä. Saundi on hyvinkin luomua, mitään sampleja tai klikkejä ei ole käytetty ja näinollen tunnelma on hyvinkin hengittävä ja livemäinen. Puhdasta triosoittoa joka on helppo toteuttaa myös keikoilla. Esikoislevyn syntikat ovat historiaa.



Levy on purkissa, keikkaa pukkaa, faneja tulee, mutta miten tästä eteenpäin?
- Tehdään lisää keikkoja ja kasvatetaan fanipohjaa pikku hiljaa ja tietysti yritetään saada tämä uusi levy mahdollisimman pian mutta järkevällä tavalla kauppoihin ja maailman tietoisuuteen. uusia biisejä on jo ruvettu työstämään ja niitä otetaan mukaan keikkasettiin testattavaksi, samoin muutama uinumassa ollut ekan levyn raita pääsee uusintakäsittelyyn. October Rust -biisistä on myös tekeillä video josta bändiosuudet on jo ehditty kuvaamaan. Ja luonnollisesti toiveissa on päästä näyttämään bändin todelliset kyvyt isommissa ympyröissä jotta nähdään missä mennään. Homma vaatisi managerin joka todella pysyy tällaisten pissapäiden kelkassa. Sellaista ei ole vielä löytynyt. Saa ilmoittautua.



Kieltämättä silmään pisti change-videon hopeinen hahmo jonka olemuksesta voi päätellä että mitään virkkuutöitä ja origameja ei harrasteta. Onko 50-kiloisten kajalia ja huulipunaa käyttävien alfaurosten aika väistyä metallisten tosimiesten tieltä vai onko hahmolla joku toinen funktio?
- Ensimmäisen levyn aikoihin ulkoinen olemus oli vähän androgyynimpi ja ehkä jopa glamin suuntaan mutta nykyisen orgaanisen saundin myötä on ulkokuorikin enemmän äijää. hopea-hahmo esiintyi ensimmäisen kerran bändin Change -videolla ja samaa ideaa käytettiin sitten viimeisimmissä promokuvissakin; kyseessä on eräälainen alter ego jolla varsinkin lyriikkapuolen tulkintaan saadaan lisää vaikeuskerrointa. Ja kyllähän hahmo huomiota on herättänyt, keikkajulisteissa etc. Tosin kun tuollaisen imagon tuo julki niin sitten sen kanssa ollaan naimisissa...ja mikä ettei!



Voisi ainakin päätellä, että naisväellä ei ole asiaan mitään pahaa sanottavaa. Miten vastakkainen sukupuoli on noin muuten ottanut Silverinen vastaan.
- Mimmit tykkää. Erään naisfanin sanoin: ”Silverine menee pimppiin”. Tammikuun On the Rocksin keikan jälkeen kuulemma ”alapää meinasi räjähtää." Silverine:ssä melodisuus ja miehisyys ovat ilmeisen hyvässä balanssissa unohtamatta sitä että lavalla on myös vitun komeita kolleja ja silleen.



Mitä annettavaa Silverinellä on suomen rock- ja metalliskeneen?
- Silverinen valtti on ehdottomasti monipuolisuus, bändi ei ole yhden genren homostelua. Tällä ryhmällä on todellakin oma saundi ja tyyli joka ei ole kuitenkaan hetkeäkään teennäinen tai kosiskeleva. Ja tietenkin Silverine palauttaa mieliin että rock-trious on tässä maassa voimissaan vielä Ganesin ja Gyntinkin jälkeen! (Toim. huom. Hurriganes ja Peer Gynt)



Äänimaailma kuulostaa valmiilta ja sisältää monenlaista vivahdetta, miten nykysoundinne on kehittynyt?
- Tietysti biisintekijänä annan kappaleille lähtökohdat joissa sekoittuu oma menneisyys rokettirollin, grungen ja hardrockin diggarina mutta sovitustyön kautta bändin jokaisen jäsenen omat vaikutteet pääsevät esiin. Biisien ajautumista poikkeaviin suuntiin edesauttaa se että kappaleet on sävelletty epäortodoksisesti basson ja laulun varaan; tämä luo oman haasteensa varsinkin kitara-sovituksiin ja pakottaa usein etsimään erikoisempia ratkaisuja. Bassosaundi on tarkoituksella ollut aika kokonaisvaltainen eli basso hoitaa ikäänkuin basson ja komppikitaran virkaa samaan aikaan. Laulusaundi on ottanut vaikutteita kaikesta mahdollisesta jazzin, bluesin, rokettirollin ja grungen kautta Danzigmaiseen syvän baritonin dynaamiseen ärhentelyyn. Kitaristi Ade on soittanut bändissä vuodesta 2004 kun bändin tiet erkanivat esikoislevyllä soittaneen Jannen kanssa. Poika tuo soppaan lähinnä heavy/metalli-vivahteita ja kansanpelimanni(s)mainen kyky napata lickejä nopeasti korvakuulolta on ilmiömäistä, kitara ei jää sanattomaksi koskaan ja mikä parasta, syvästi vihaamani akateemisuus loistaa poissaolollaan. Ja saundihan on puhdasta murhaa. Niccen groove-keskeiset kompit taas vievät biisejä uusiin ulottuvuksiin, discopoljento saattaa löytyä heavy-riffien alta tai muuta mukavaa.
Myös hieman progemmat rytmit ovat Niccen bravuureita vaikkei perusmättökään ongelmia tuota. Äijälle on kertynyt kokemusta monen kovan muusikon kanssa soittamisesta, esim. Michael Monroe tai kitaravelho Petteri Hirvanen jonka kanssa Nicce veivaa Monsterboressa ja Rivendellissä. Ja mitä bändin tyyliin tai tyylittömyyteen tulee, monesti on tullut todettua: mitä perverssimpää, sen parempi.



Vaikutelistasta löytyy niin Stray Catsia kuin Type O Negativeakin jotka eivät välttämättä aivan peräjälkeen soisi bileissä, mitä pidätte näistä musiikillisista vaikutteista tärkeimpänä? Toiset tykkäävät katsella kirkkoja ja toiset tissejä, mitkä ovat ulkomusiikilliset vaikuttimenne?
- Jokaisen bändin jäsenen musiikkimaut eroavat sen verran paljon toisistaan että mitään selkeää yhteistä linjaa on vaikea vetää. Itselle sellaiset bändit kuten Danzig, Soundgarden ja King`s X ovat suurimpia vaikuttajia, Adella Metallica ja thrash-osasto kun taas Nicce on ehkäpä keskittynyt enemmän teknisempään ”muusikko-musaan”. Tämä on tietysti karkeaa yleistämistä koska jokaisella bändistä on todella laaja-alainen musiikkimaku. Bändin ulkomusiikillisista vaikuttimista sen verran että mehän tavallaan tehdään koko ajan soundtrack-musaa seuraaviin X-Men -leffoihin.



Vielä loppuun, mitä haluaisitte sanoa bändistänne ihmisille jotka haluavat tutustua uuteen musiikkiin?
- Ennemminkin niille jotka eivät halua: ”Senkin asenteellinen pelkuri, tuosta saat...ja tuosta!” Ja niille valituille: ”Iltaa! Me ollaan Silverine ja me rakastetaan teitä. Seuraava biisi kertoo Saatanasta.”




Esittelijä:

Sebastian Laitila, 27.01.2007