Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

31.10.2009 Rokkibaari, Turku w/ Raven Claw

31.10.2009 Istu grilliin '09 - Marrasyön pidot, Rokkibaari, Turku w/ Raven Claw

Saimme parin viikon varoitusajalla itsellemme keikan, kun Korpikuusen kyynel -yhtyeestä otettiin meihin yhteyttä ja kysyttiin pääsemmekö tuuraamaan heitä keikalle. Asiaa ei tarvinnut pitkään pohtia vaan suostuimme oitis, keikkoja kun ei ole koskaan liikaa. Edellisestä kunnon vetäisystä olikin jo kulunut jonkun verran aikaa. Seuraksemme Rokkibaariin saimme kuopiolaisen hevipumpun Raven Claw'n.
Saavuimme sovittuun aikaan eli kello kuusi paikalle ensimmäisen tavaralastin kanssa. Raven Claw olikin jo ehtinyt paikalle ja saimme heiltä roudausapua. Kamat saatiinkin yllättävän kivuttomasti roudattua ja aseteltua paikoilleen, muutamia piuhoja jouduttiin metsästämään ja hakemaan vielä erikseen treenikseltä mutta aikataulussa pysyttiin suht hyvin.
Baarin henkilökunnan toivomuksesta paikallinen bändi esiintyisi viimeisenä, joten me kasasimme kamat ja hoidimme oman soundcheckimme niin nopeasti kuin vain pystyimme. Jani joutui olemaan töissä klo kymmeneen asti, joten lauluja ei saatu tsekattua kunnolla etukäteen. Muutenkin tarkoituksemme oli lähinnä testata että kamoista saadaan ylipäänsä ääntä pihalle ja Raven Claw saisi sitten tarkemmin hakea sopivaa volyymitasoa ja "hienosäätöjä".
Soundcheckit saatiin lopetettua hieman ennen yhdeksää, joten odotteluaikaa jäi jälleen runsaasti. Suunnistimmekin Antin ja Villen kanssa perinteiselle keikkakebabille läheiseen pizzeriaan ja sieltä takaisin Rokkibaariin odottamaan omaa keikkaa ja tsekkaamaan kuopiolaisten esitys.
Täytyy sanoa että hyvin kuopiolaiset myös esiintyivätkin. Meininki oli kohdillaan jo ensi tahdeista lähtien ja huomasi kyllä että pojilla on runsaasti aiempaakin keikkakokemusta. Yritä siinä nyt sitten tällaisten jälkeen esittää omia taidehiplailubiisejä!
Pikkuinen Rokkibaari oli jo kuopiolaisten aikana ääriään myöten täynnä ja ainakin oman settimme alussa oli vielä ihan mukavasti sakkia sisällä. Jopa useampi työkaveri oli jaksanut vaivautua paikalle. Miksi ne kaverit eksyvät juuri tämmöisille keikoille eikä ikinä mihinkään "kunnon" keikkapaikkaan kuten Klubille? Raven Claw'n setti venyi hieman suunnitellusta ja sovitusta pituudesta, mutta annettakoon se anteeksi.
Oma veto tuntui siltä mitä se olikin. Parin treenikerran voimin läpivedetty setti. Puutteellisen monitoroinnin (esimerkiksi allekirjoittanut ei kuullut omaa soittoaan yhtään) ja vähäisen treenin määrään nähden soitto kuitenkin kulki suht mallikkaasti eikä pahoja soittomokia tuntunut tulevan. Jopa setin uusin ja vauhdikkain kipaleemme Aggressio saatiin suht kunnialla soitettua. Jouduimme tiukan aikataulun vuoksi pudottamaan heti ainoan coverimme setistä pois, mutta paikkasimme sen ex tempore villillä kortilla eli yleisön toivomuksesta CMX:n "Matti" vedettiin lonkalta. Setin lopetettuamme olisi aikaa soittaa ollut vielä noin 7 minuuttia, mutta Antti katosi johonkin niin nopeasti ettemme sitten vetäneet mitään "encorena".
Keikka oli nopeasti ohi ja paikalla taas liikaa tuttuja joiden kanssa seurustella. Päätimme lisäksi roudata kamamme samantien pois, joten pikaiset selkääntaputtelut tutuilta vastaan ja vahvistimet autoon.
Roudaamisen jälkeen Samu ja Ville suuntasivat koteihinsa ja jäimme Antin ja Janin kanssa vielä nauttimaan ilmaiset artistikaljamme pois. Lopputuloksena onnistunut keikkailta, joskaan ei ehkä soundillisesti. Kiitokset Raven Claw'n mukaville kavereille, Korpikuusen kyyneleelle jotka meidät paikalle kutsuivat sekä kaikille tutuille ja tuntemattomille jotka paikalle pääsivät ja vaivautuivat! Toivottavasti jaksatte tulla katsomaan meitä myös jollekin "kunnon" keikalle.

SETTILISTA:
20. huhtikuuta
Sähkömeri
Ahdas
Valtias
Deoksiribonukleiinihappo
Vieraalle rannalle
Seinän takana
"Matti"
Aggressio

Kirjoitettu Sunday 01.11.2009

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: