Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Arkisto

Ladataan

SIC, SIC, SIC, SIC!!!!!!!!

Kavereideni kanssa lähdimme Valkeakoskelta suuntaamaan kohti Tamperetta ja Hakametsän jäähallia. Tarkoituksena oli mennä bussilla ensin Tampereen Keskustorille ja jatkaa siitä sitten Tampereen sisäisen liikenteen bussilla Hakametsään. Aikataulut olimme katsoneet mielestämme tarkkaan ja lähdimme bussipysäkille. Siinä aikamme seisoskeltuamme päätin tarkistaa aikataulusta bussin saapumisajan. Totesimme, että bussi, jolla olimme suunnitelleet menevämme liikennöi vain arkisin. Seuraavalla bussilla emme olisi ehtineet niihin Tampereen paikallisbusseihin, joilla olisimme ajoissa ehtineet Hakametsään. Ei auttanut kuin soitto kotiin ja nöyrä kysymys "Pääseekö joku heittämään meijät Hakametsään?" Sen kerran kun näkisi, että Hakametsään mennessä keikkaa katsomaan sinne kulkeminen onnistuisi suunnitellusti.
Saavuimme Hakametsälle noin puoli kuusi ja ryhdyimme jonottamaan. Ovien ilmoitettuun aukeamiseen oli aikaa puoli tuntia ja edessämme kiemurteleva jono oli jo suhteellisen pitkä. Ilma oli viileähkö, eikä ulkona ollut mukava seisoskella, mutta tiesimme lyhyen jonotuksemme tulevan palkituksi parin tunnin kuluttua. Mieltä lämmitti sekin, kun huomasimme tulleemme jonoon hyvissä ajoin. Ihmisiä oli lyhyessä ajassa ilmaantunut taaksemme huomattavasti enemmän kuin mitä edessämme oli. Viimein, hetken myöhässä, puoli seitsemältä, ovet aukesivat, ja jono alkoi valua sisään hitaasti. Pääsimme sisään ja lähdimme viemään takkejamme narikkaan. Narikkajonossa seisoskellessamme kuulimme, kuinka ensimmäinen esiintyjä marssi lavalle. Narikka unohtui ja kiiruhdimme kentälle. On hyvä tunne päästä seuraamaan loppuunmyytyä keikkaa hyvään paikkaan kentälle.
Esiintyjistä ensimmäinen, Children Of Bodom, jäi aika vaisuksi. Ainoastaan Hate Me! ja Downfall saivat edes jonkinlaista fiilistä aikaan. Seuraava esiintyjä, Machine Head, ei sekään saanut fiiliksiämme hirveästi kohoamaan. Setti oli ihan siedettävä, samat biisit soivat kuin vajaa vuosi sitten The Black Crusadessa, ja jopa välispiikit olivat samat kuin silloin. Näiden settien jälkeen fiilis oli hetken jo sellainen, että mitään fiilistä ei tule.
Tuo tunne kuitenkin hävisi sillä hetkellä kun yleisö pakkautui lähemmäs lavaa odottamaan. "SlipKnot, SlipKnot, SlipKnot!" -huudot alkoivat kaikua ja odotimme vielä hetken sitä, mitä olimme odottaneet Suomeen saapuvaksi jo pari vuotta. Fiilis oli epäuskoinen, kun verho lavan edessä raottui, ja Joey Jordison istui rumpusettinsä takana risuhanskat ilmassa. Intro alkoi soida ja Jordisonin seuraksi lavalle astelivat kosketinsoittaja Craig Jones, DJ Sid Wilson, kitaristit Jim Root ja Mick Thomson, basisti Paul Grey, perkussionistit/taustalaulajat Shawn Crahan ja Chris Fehn ja viimeisenä vokalisti Corey Taylor. Tunnelma kohosi korkeuksiin ja viimeisinkin viileys hävisi Surfacingin käynnistyessä hiljalleen. Viimeistään Corey Taylorin karjuessa ilmaan "Fuck you all!", fiilis kohosi ennennäkemättömiin korkeuksiin. Jokainen biisi jonka SlipKnot veti sopi mukaan settiin. Kun koko täysinäinen jäähalli huutaa Dualityn kertsiä, tai kun The Heretic Anthem tai People=Shit lähtee käyntiin, tai kun livenä soi Prosthetics ja Liberate, ei fiilistä saa sanoiksi. Tai sitten se, että koko kenttä menee Spit It Outin aikana kyykkyyn ja hyppää ilmaan Taylorin huutaessa biisin sanojen sekaan "JUMP THE FUCK UP!" Setti loppui (Sic):iin ja Jordisonin kuuluisaan rumpujen nousemiseen ja 90:n asteen kulmaan turvalleen kallistumiseen. Tuntui, että bändi antoi kaikkensa: perkussionistit takoivat rumpujaan ja roskatynnyreitään sekä riehuivat ja karjuivat taustahuutoja aidolla raivolla, DJ ja kosketinsoittaja täydensivät show'n ja kiipeilivät lavarakenteissa, kitaristit ja basisti laittoivat täydellä teholla riffit jyrisemään, Jordison takoi rumpujaan tarkasti ja raivokkaasti ja Taylor otti yleisön täysin haltuunsa ja karjui biisien sanat vakuuttavan vihaisesti. Kukaan SlipKnotin yhdeksästä jäsenestä ei ollut lavalla tarpeeton. Tätä oltiin toivottu, tätä oltiin odotettu, tätä oltiin tultu katsomaan, tästä ei enää paremmaksi tule!

The best damn gig ever!

Kirjoitettu Monday 10.11.2008

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: