Tummapukuinen henkilö varjoissa vakoili, aurinko pakoili, pilvet kun rakoili.
Vakoiltava ei tajunnut, tai ei halunnut tehdä pakoa, oli päällä katumus.
Sen kimppuun hyökättiin, rahat vai henki? Se maahan lyötiin, oli kurkulla veitsi.
Miksi jättäisin henkiin? -hyökkääjä sanoi samalla kun veitsellä painoi, ja toinen anoi
elämänsä edestä, ja kertoi kenestä oli tullut paha voima, puhui menneestä
pitkälti, ku puhuis elämän kerrasta, sanoi kysyneensä herralta pelastusta kerrallaan.
Vastaukseksi sai taivaan katokseen, vaimon laitokseen ja lapset katos veteen
keskellä tulvaa, joka uhmaa taas uudestaan aikanaan kun jäätiköt sulaa,

mutta hyökkääjä ei enään kuunnellut marinaa, keskeytti tarinan ja näytti karmivan
naamansa, se ei ollut lähelläkään ihmistä, punainen iho ja liekki paloi silmissä.
Näkyvät paloarvet, pienet sarvet ja ajatuksiin tunkeutuva katse. Hän sanoi
kuten jo huomaat, herra ei sua halua, ei oo paluuta taakse, jos et tahdo katua niin
siirry syrjään, vahvempaan armeijaan, tuut vain maailman kerrokseen alimpaan.
Piru laittoi käden miehen sydämelle, mies laittoi silmänsä kiinni, näkyi hyvä enne.
Hän näki lapsensa iloisena leikkimässä leikkipaikalla pienen pienet sarvet päässä.
Silloin hän avasi mielensä helvetille, piru viilsi miehen kaulan, hän joutui sinne.

Mies tunsi kuinka liekit poltti ihoa, pirut tuli piiloistaan, alkoivat häntä sitoa.
Miestä painoi jokin outo voima ja kun toista kättä sidottiin, hän päätti koittaa
paeta paikalta, hän koitti aikansa, hän pyysi jopa apua ylhäältä taivaista.
Mutta hylkäämisen jälkeen oli myöhäistä, ja pian hän huomasi kuinka työlästä
on elää orjana helvetissä, ja tuskaa se lisää, kuinka menetti hän kaiken
mistä mahdollisesti voisi pitää, eli toisin sanoen ei jäänyt mitään
jäljelle, olo kävi tukalaksi järjelle, ja mies jätti kuolemansa omalle kädelle.
Hän koitti tappaa itsensä kaikin voimin ja huomasi ettei se helvetissä enää toimi, ei!

Ja pari vuotta eteenpäin, mies näki pelastautumisen edessään.
Hän löysi sen, paholaisen arka kohta, tahdo johtaa pyhyyden armeijoita.
Hän meni juosten johtajan luokse, kertoi suunnitelmansa johtavan tulokseen,
suureen muutokseen, kaiken valtaan, suureen kaaokseen kun taivas on hajallaan.
Hän sai saatanan kiinnostumaan asiasta, nousi neuvonantajaksi suoraan orjasta,
muttei hän kiinnostunut arvoista, hänen silmissään kiilsi vain johtajan kaamosta.
Sitä pimeyttä miestä valtaavaa, joka antaa, ottaa, ja maahan kaataa.
Hän aikoo hankkia enemmän kuin tarviikaan, ja nyt on suunnitelma valmiina.

Taistelu alkakoon, joukot lähetetty, kuka milläkin tavalla nyt on petetty,
kun helvetin joukot miehen käskyjä seuraa, niin taivas saa pirullisen äksyä seuraa,
eikä mieskään seuraa sivusta, vaan menee taivahan portille ja läpi kiikuttaa,
noteeraa kukaan ei, pirujen valta vei huomion muualle, se tilanne saa katseit.
Herra iso herran luokse askel askel, jumaltunnelissa tumma puku saa sen katseen,
joka kertoo sen olevan väärin, hihat mies käärii, osoittaa että takkinsa käänsi.
Hän kertoo suunnitelmansa saatanaa vastaan, lupautuu ajattelemaan vain taivaan parasta.
Jumala kääntää selkänsä, suunnitelmalle myöntyy, nyt veitsi sen niskaan työntyy.

Herra on kuollut, sen voimat siirtyy mieheen, hänen mieleensä jumalkuva piirtyy.
Tumma puku hiiltyy, ja valkoinen paikkaa, viisari siirtyy eikä ole hukattavaa aikaa.
Manala kutsuu taas miestä ahneaa, voimaa tuntevaa, joka vallan saa.
Pintaa karheaa kämmen koskettaa kun hän laskeutuu lähelle saatanaa
näyttäen koko komeuden, hämmästyen itsekin liikehdinnän nopeuteen.
Viime hetken viimeistellen hyökkää kohti, liikehdellen kuin pyhä kojootti,
ja pyhä isku pyhän iskun perään, varmentaa ettei pahuus kuolleista herää.
Mies saa sen voimat ja mies on voittaja, mies on nyt yksi ja ainoa johtaja.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu