doku

vuonna 97 huomasin mun kavereista/
en voi luottaa jokaseen ne koittaa riisuu mut aseista/
toiset puukottaa selkään, niin mä pelkään/
en voi luottaa kehenkään, yhä selvemmin taas sen nään/
aina yli rajan mennään, pikku puheet alkaa kasvaa/
vituttaa niin paljon, musta kuulee kaikkee paskaa/
nii kliseistä, joka päivä kelaan kuka on mun äijä/
voinko rullata sun kanssa, ilman huolen häivää/
venaan sitä päivää, että vihdoin ollaa sujut/
mutta tuskin tullaan oleen jos mut feidaa monet tutut/
monet jutut lähtee liikkeelle, mä olen kusipää/
sitten tullaan paiskaa kättä, hah, ei tuu mitää/
voinko luottaa kehenkää ku aina pettymys on taattu/
piilotellaan tunteita, vitut silti aina sattuu/
sitä sattuu, mutta vielä luotan mun ystävii/
niit on enää pari ja ne ei mun sydämmestä hävii/

kertsi

eniten mä vihaan, sitä kaks naamasuutta/
jos sä petät kaverisi, et oo kyllä saamas uutta/
ootat tilaisuutta uutta, ja lisää pettymyksii/
kohta huomaat että lopulta tuut jäämää ihan yksin/

kurv

mietin yksin omas huonees kuka on mun tosi ystävä/
kaikki niistä ei oo se vaan pitää ymmärtää/
liia paljo niitä äijii jotka selkään puukottaa/
se mua sattuu ja tuottaa mulle suurta tuskaa/
miks omalle frendille, pitää kääntää takkii/
en pysty käsittää se pistää mielen paskaksi/
siks täällä on kaks naamaasii ihmisii/
hyvät ja huonot puolet, ne näkyy niissäkin/
ei voi sitä koskaa tietää ku luottamuksen pettää/
onko paras ystävä, joka sut yksin jättää/
mut on jätetty, ihan liian monta kertaa/
siihen samaan paikkaan, mistä taas alotetaa/
mut oon valinnu mun ympärille oikeit ihmisii/
pidän niistä kii koska tosiaa mä pidän niist/
ettei tarvi jäädä, uudestaa vaa petetyksi/
se vaan tuntuu pahalta ku mut o jätetty taas yksi/