Jani Koskinen: 6. Me hiljaisuudentekijät


Mä en usko patsaisiin
jotka veteen pudotessaan
muuttuu ihmisiksi vasta
siihen veteen hukkuessaan
niiden täytyy elää jo aiemmin
sillä taivasta ei oo

sulla on sun Jumalas
mutta mulla ei oo ketään
siksi tiedän mistä virrat syntyy:
ne virtaamaan itketään
ja joskus niihin myös vajotaan

mutten kaipaa suurta luojaa
mua pientä rakastaan
mulle riittäis kun tuo ihminen
vetäis herttaässän pakastaan
ja sanois: tämä on sinulle

hän on sentään ihminen joka opetti
mut pitämään hiljaisuudesta
hän on sentään ihminen joka opetti
mut pitämään ikuisuudesta
ja hän on sentään ihminen
hän on sentään ihminen

mä en usko että pystyn
tätä maailmaa muuttamaan
mutta toisaalta mä uskon
että minut laskuistaan
se jättää kun se muovaa
ihmisistä kaltaisiaan

mä saatan olla kiveä
jota virta syövyttää
nyt kun virtaan olen joutunut
ja se minut yövyttää
uneen liian lempeään

siinä unessa mut ylös
täältä onkii ihminen
ja se uni muutenkin
on kovin ihmeellinen:
siinä tuli voittaa veden

hän on sentään ihminen joka opetti
mut pitämään hiljaisuudesta
hän on sentään ihminen joka opetti
mut pitämään ikuisuudesta
ja hän on sentään ihminen
hän on sentään ihminen

voiko tuli sytyttää
toista tulta mitenkään
jos se itse on syttynyt itsestään
ja onko sittenkin niin:
kun ihminen kielikuvin puhuu
se puhuukin itsestään
mä puhun jo itsestään
sä puhut jo itsestään
me puhutaan itsestään

ja hän on sentään ihminen joka opetti
mut pitämään hiljaisuudesta
hän on sentään ihminen joka opetti
mut pitämään ikuisuudesta
ja hän on sentään ihminen
hän on sentään ihminen

...ihminen...