Trionesse: Murtuneet


Vesi virtaa alla jalkojeni ja säihkyy niin kuin hänen silmänsä
Kasvoillani tunnen hiljaista tuulta
Sitä tahdon tänään syleillä

Rakkaani, tahdotko kuulla miks toin sinut keskelle kallioiden?
Sieluni kahlinnut on ääni pauhaavan kosken, sä kuuletko sen?

Korkealta näen laineiden leikkivän, hänen kätensä on kädessäni
Hiuksillansa kruunu auringon säteistä
On murheen harso yllä prinsessani

Armaani, luulen et arvaan sun aatokses tänne kun johdatit mut
Päivä on kaunis vaan sielusi pimeys on katseesi sumentanut

Rakkaani ei, nyt nään kirkkaammin kuin koskaan aiemmin
Olen nähnyt tämän maailman sydämen se peittynyt on ikiroutaan
Tuntenut olenhan sen jäiset sormet kaulalleni kietoutuvan

Ja kun verestävin silmin kyllin pitkään
On tuijottanut valkeaa seinää alkaa ymmärtää
Jotain elämästä jotain myös itsestään

Enemmän nähnyt olen kuin voi kestää ihminen
Totuus minut särki kokonainen enää ole en

Ja niin täytyy minun hajota siis kokonaan
Päästä pisaraksi kosken sekaan tanssimaan
Jotta rauhan saisin, vapautuisin kahleista

Jokin kauneus lepää kultani sanoissa
Nyt näen minäkin sen levollisuuden
Joka edesämme houkuttelee murtuneita
Astumaan askelen vapauteen

Tahtoisitko sä tulla mun kanssani pois tästä ikävästä
(Vain yksi askel riittää)
Pelkää en rakkaani jos tartut käteeni jos pysyt vierelläni
(Pudotus niin pitkään kestää)

Kehoa vasten käy tuuli, painaudun sinuun tiukemmin
Enkä päästä irti enää koskaan
Silmäsi kynelten täyttämät hymyilevät
Viimeinen oivallus se on
Sammuvan mielen

Vesi virtaa alla jalkojeni ja säihkyy niin kuin hänen silmänsä...