Jani Koskinen: Hei, me lennetään


Minä katselen ylhäältä alas
mustan asvaltin kuluneen nään
ja siellä alhaalla ikuinen varas
aina tietää miten ryöstetään

minä muistan sen kuinka mä itkin
kuinka maailma aluksi soi
nyt kun sateella vettä mä litkin
loppusoitostaan se unelmoi

mä sain kesällä selkääni siivet
vaikka toivoin ehkä enemmän
kunhan selästä tippuvat kivet
niin sitten hei, me lennetään

hei, me lennetään
hei, me lennetään

minä lapsena keräsin salaa
linnunsulkia varastoon toin
siellä aikuisten maailma palaa
minä tilalle niin uuden loin

siellä lakeja rikotaan aina
niin kai luonnon kuin myös ihmisten
eivät aikuisten murheetkaan paina
jos saa siivet petolintujen

minä sulkia liimasin selkään
lähdin toisia etsimään
oikeet linnut kovasti pelkää
kun mä huudan: hei, me lennetään

hei, me lennetään
hei, me lennetään

nyt oon vuosia kasvanut siitä
enkä pysty enää lentämään
eivät variksen sulatkaan riitä
ei ne riitä yhtään mihinkään

parvekkeelta mä katselen maahan
siinä pohdiskellen maailmaa
yhden hulluuden mieleensä saahan
liian pitkään alas katseltuaan

minä sinua odotin pitkään
mutten koskaan sua nähnytkään
minä hyppään, ei pysty mua mitkään
voimat enää pysäyttämään

ja me lennetään
niin me lennetään
hei, me lennetään
me lennetään.