HAAVAT (san. Kallio, säv. Kallio, Koskinen, sov. Rajavyöhyke)

Minä katsoin kuinka lähdit jälleen pois itkien varmaan
Vaikka kuinka välitinkään sinusta
Sinä tahdoit vapauttasi tahdoit myös rakkauttani ilman
Katkeruuden kovaa kostoa
Eikä koskaan tiennyt mitä tahdoit kun lensit kauas pois
Palaamatta yöksi koskaan kotia
Ehkä ääneni ei koskaan sattunut sinun sydämeen
Vaikka kuinka toivoin niin

Ei kai itkut muuttaneet mitään
Tyhjä sydän vailla tulta
Viimein nostit katseen taivaaseen
Itkut itkit yksin hiljaa

Oven pieleen jää vain muisto sinusta kuin pieni pilvi taivaalla
Etsien omaa paikkaansa
Illan hämärässä katsoo haavojaan vaikka niihin koskee
Kyyneleiden valuessa poskelta
Pimeys etsii huonettaan kylmän mielen keskeltä nyt varmaan
Vaikka ikkunat on kiinni suljettu
Tuntee kuinka sisällänsä jokin huutaa hiljaa