Kuunneltuani biisin oikein kunnon ajallaan (nyt tulee kulunut fraasi mikseriläisittäin: ) ja yön hämärinä tunteina, ei ollutkaan tiedossa ehkä ihan sitä mitä odotin...

Itse asiassa Dodekafooninen maailmanloppu yhdistää hyvin Hauten alkupään biisien (sairaat & humoristisetkin[?]) kitaroinnit, sekä uudempien, mielestäni ehkä, eteerisemmät kaiku- & tilatunnelmoinnit. Hyvä, hyvä! Biisin hurja pituus pisti odottamaan mitä tästä vielä seuraa ja saako sitä untakaan kohta.
Ovat suorastaan perhanan repäiseviä nuo rankemmalla otteellaa vedetyt trrrrrr-rämpytykset ja särökin on kohdallaan. Tosin pisti epäilemään loppua kohden että gabberiha se siinä taitaa olla, eikä heh, 'sahausta'.
No mutta teknisen puolen miettimiset vittuun ja nautitaan tunnelmasta ja fiiliksestä. Mainio 'maailmanloppu'.