Out Of This World

Devia | 13.07.2006 | Progressive Rock
5:13

Versio 2006

8.75   1110 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

9
Draamajumala 22.08.2006
Aika muhkeat saundit olette saaneet nauhoitettua. Basari ja kitara potkivat hyvässä suhteessa toisiinsa ja muutenkin saundit ovat kirkkaat ja botnemaiset kuten pitääkin. Bassokin möyrii paikka paikoin. Normaalisti en kuuntele tämänkaltaista musiikkia, mutta tätä on kyllä sitä vastoin ilo kuunnella. Hyvää työtä, onnea jatkossa! PS. Minunkin kappaleitani voi käydä kuuntelemassa, jotain elokuvamaista sielläkin tarjolla.
0   +1 +2
 
9
Mickila 25.07.2006
Näin niissä joskus käy, mielestäni vanhan version alku oli toimivampi, joskin pidempi. Naislaulu käy kyllä hyvin, mutta ääni on miksattu turhan hiljaselle. Samoin pidin myös entisistä rummuista alussa, nyt ei pääse ihan kappaleen fiilikseen.

Laulu kappaleessa on parantunut, ja miksaus on mielestäni onnistunut kohtuullisen hyvin. Jonkin verran on esim. äänenvoimakkuuksien kanssa ongelmia, mitkä kuuluu aika selvästikin läpi musiikista. Tästä huolimatta biisi toimii itsessään hyvin.

Kappale on soitettu selvästi edellistään versiotaan tarkemmin, eikä soittimet mene missään vaiheessa mene ristiin toisten kanssa.
Lopusta pidän taas enemmän kun aiemmasta, hyvä idea jättää loppuviulut pois, kappale saa lyhyen ja ytimekkään lopun.

Harvinaislaatuinen tilanne, mutta kokonaisuudessaan pidin entisestä versiosta enemmän kuin tästä. Soitto on parantunut, mutta miksaus ja masterointi jää jotenkin keskeneräisen kuuloiseksi, eikä kappaleessa ole samanlaista potkua kun ennen.
0   +1 +2
 
Dj Senheis 13.07.2006
Alkaa yhtä kivasti kuin ennekin tremolo viuluilla ;) Mutta tämähän on 30sek lyhyempi kuin ensimmäinen? :O Hmm. No meno on ihan kiva, yhtä hyvä kuin ennekin, mut jää nämä kikkailut jotenkin vähäiseksi :P tulee näitä tyhjiä kohtia liikaa mun mielestä, joihin kuuluis efut ;) Kuka muuten laulaa tos alussa naiset vokaalit? Nyt alkaa miehen lauluosuus. Laulaja osaa laulaa! Hyvä ääni mun mielestä. Rummut on mun mielestä jotenkin konemaiset, tai niistä uuppuu se intenssiivisyys. Samoin sähkiksistä. 3:10 kohdassa meno on taas ihan kivaa. Kylhän tää playlistillä menee. Ei paha suoritus edelleenkään, mutta masterointi on jotenkin hääppöistä mielestäni, samoin miksaus. Rumpuihin aluksi kompurat, nii saadaa sitä potkua ;) Samoin sähkikseen bassotaajuuksia. tämä on sellanen 8 1/2 ;)
0   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat

Löytyy soittolistoilta