Soft Candles Sparkle In Their Sleep

Moon In June (ex-Endless)

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

8
Salminen 07.10.2004
Hyvin välittyy kuumeinen tunnelma tästä kappaleesta. Alku ehti jo erehdyttää luulemaan kappaleen olevan iloisen kirkasta planetariomusiikkia, mutta sitten rupesi järisemään. Nuo aivan alun melodiat kuulostavat mainioilta, mutta loppua kohden melodisuus katoaa lähes kokonaan. Makuasioitahan nämä ovat, mutta omaan korvaani olisi sopinut loppuakin kohden vähän melodisempien elementtien lisääminen.

Toisaalta noisekappaleeksihan tämä on merkitty, ja sellaisena toimiikin kivasti. Hieman enemmän elävyyttä ja laajempaa äänialueiden käyttöä ehkä kaipaisin myös. Taidokkaasti tehtyä tavaraa hyvillä soundeilla tämä on, mutta jotenkin tämä ei tuntunut yhtä "henkilökohtaiselta" kuin tuo ylempi viisu. Liekö sitten vuorokaudenajan syytä, täytyy varmaan kotosalla yömyöhällä kuunnella vielä kerran ja palata sitten asiaan jos teos aukenee hämärällä eri tavalla. Kolmen kuuntelun jälkeen tämä oli "vain" hyvä.

Niin, ja tuo mp3-pakkaus on tässäkin kappaleessa aivan liian heikkolaatuinen. (Pisteitä en kuitenkaan tästä vähentele)
0   +1 +2
 
HuKKAaTu 01.10.2004
en osaa arvosanoi hirvee antaa...ihan yleistä mul.

mutta joo kyllä pidin ihan tuosta ääni maailmasta....mutta tosiaan ehkä pikkasen vaihteluu enmmä biisie välil soundis..mut pidin.

jotai 7 varmaa olis arvostelu.
0   +1 +2
 
t.a.blomqvist 29.09.2004
tosiaankin keskiyömusiikkia. hyvää taustamusiikkia ku lukee scifi kirjaa sinisen lampun alla... kiehtovaa, mutta mikä tästä tekee power noisea? Johnny Deppki sanos että deep shit man!
0   +1 +2
 
10
DevilHippie 22.09.2004
en riko minäkään kymmenen pisteen putkea. osaat kyllä luoda lumoavan tunnelman. kannattaisi ruveta kauppaamaan pelifirmoille : ) tuli vaan mieleen silent hill.
0   +1 +2
 
Ominaeshi 22.09.2004
kylpyhuonemaisessa pimeässä tilassa lämpimien robottien
huutojen kimpoillessa seinistä loputtomaksi yhdeksi sanaksi jolle ei löydy ymmärtäjää. peilaa kaikille itsensä. pidän. vähän kylmähköä metallimaista välillä. kuin propeller island.
0   +1 +2
 
10
Sarvis 21.09.2004
Hups numero unohtui...No annan kympin koska melkein nukahdin tämän musiikin takia. :D
...Loput syyt ylempänä.
0   +1 +2
 
10
Sarvis 21.09.2004
Jaa...Oli tämä kyllä sen kuuloista että tämä on tehty kuumepäissä. Hyi,sinua teet vaan biisejä kun olet kipeä! Heti takaisin sänkyyn siitä. Oli aika jännää kamaa. Kaikki nuo kilkutukset ja pili-pali äänet olivat kyllä aika hienot. Power Noise...Hmmm. Olen kuunnellut tämän tyyppistä joskus kuviksen tunnilla kun piti piirtää musiikkista tulevia mielikuvia. Sekin oli tämän tyyppistä musiikkia. Ei tälläistä saa kuunnella kun väsyttää mitä jos nukahtaa tietokonen ääreen ja vielä koulutunnilla? Mitä Graafisen suunnitelun ope sanoisi? O_o; ....Ei en kuuntele biisejäsi koulutunnilla....Luulet vaan. :P Noh. Kuitenkin tämä biisi oli todella hyvin tehty ja laadukasta musiikkia.
0   +1 +2
 
9
afbpostit 20.09.2004
muuta hollywoodiin ja ala tekemään scifi leffa musaa.
0   +1 +2
 
9
zood 20.09.2004
Power Noise olikin minulle ihan uusi tuttavuus, noin genren nimenä, mikähän sen määritelmä on. Todella kuumeinen fiilis tästä kyllä välittyi, minimaalista soundimaailmaa ja paljon kaikua, sekä reverbiä että delayta, käytetty. Mun mielikuva tästä oli kahdella sanalla: sikiöt uimahallissa, en tiedä mistä moinen kuva tuli mieleeni, jotenkin sellasta sikiöleijumista ja reverbi on vähän uimahallimainen. Kerrassaan eteerinen olo
0   +1 +2
 
9
Hrvimulli 20.09.2004
Tää on aika mukava. Mukavat kilinät ja huminat. Silti tykkään kyllä enemmän vielä tuosta silver shapesista. Yks kynttilä sammu tuossa ihan lopussa? Hyvä. Lisää näitä.
0   +1 +2
 
10
Spathi 19.09.2004
Äijän musiikillinen kehitys näyttää olevan eksponentiaalista. Tässä oli hyvä tunnelma...kuulosti itse asiassa aika kauniilta ja rauhoittavalta. Eipä tästä mitään moitittavaa löytynyt. Vosi melkein sopia johonkin leffaan tuomaan tunnelmaa..hyvää tunnelmamusiikkia siis nimenomaan.
0   +1 +2
 
9
kudusai 19.09.2004
Hieman Tangerine Dream tunnelmissa liikutaan. Kaunista, mutta samalla myös synkkää. Mielikuvia tulee, kun kuuntelee, se on aina hyvä asia. Uskallan laittaa itseni faniksi tämän yhden biisin perusteella, muut biisit tulen kuuntelemaan paremmalla ajalla.
0   +1 +2
 
9
GSO 19.09.2004
Sadetta pimeässä käytävässä, kun suuret moottorit hiljenevät. Oikein hyvä, taas kerran.
0   +1 +2
 
8
Lambi. 18.09.2004
Vihdoinkin "rakas" koneeni suostui yhteistyöhön ja pääsen nauttimaan tästä ihokarvoja nostattavasta musiikista..Spooky :)Tästä tulee kylmät väreet!!Edelleen loistavaa leffamateriaalia...Ja miksei tätä vois laittaa ennen nukkumaan menoa soimaan,mut yksin en tätä haluais kuunnella...
0   +1 +2
 
10
Mutta 18.09.2004
Joo.. paljon mielikuvia kyll herättää. Tulikärpäset vilkuu taivasalla tai tähdet juttelee keskenään..(vetää uuden hatsin) Joo siisti oli täyyy myöntää enää puuttuu E.T. go home, go home...
0   +1 +2