Jotenkin heiluvassa veneessä äänitetyn tai ainakin visioidun oloinen. Tykkään suomen kielestä. Oopperallinen. Melko pitkä, tulee mieleen miksi en parin tietyn kaveri kanssa aio mennä laivalle tai edes kaljalle enää koskaan. Ehkä jopa pisteitä, tykkään tarinallisuudesta ja talking blues tilityksestä vissiin jollakin tasolla.

Ja sitten ollankin hieman erilaisissa tunnelmissa!

Jos Road 66 ei tarjoillut paljoakaan persoonallista otetta, tässä sitä on senkin edestä. Tavallaan pidän siitä, miten umpipäihtyneeltä laulusuoritus on saatu kuulostamaan. Niin vire, tulkinta kuin tahdituskin tuntuvat kaikki siltä, että tässä vedetään nyt ties kuinka monennetta päivää läitamyötäisissä.

Olipa kyse sitten todellisesta päihtymyksestä tai vapaamuotoisesta tulkinnasta, ratkaisu toimii kappaleen viitekehyksessä jotakuinkin niin hyvin kuin se vain voi. Mikä ei tässä yhteydessä tarkoita paljoakaan.

Kappale on lopulta hyvin uuvuttavaa kuunneltavaa. Tausta toistaa itseään enemmän kuin olisi tarpeen, eikä päihdekuvaus tarjoa mitään erityisen tuoretta kulmaa kuningas alkoholin kurimukseen.

Sekä kappale että sen kertoma tarina olisivatkin voineet hyötyä suuresti pienistäkin muutoksista. Kappaleen rakenteeseen olisi helposti mahtunut pari erilaista osiota. Eri tempoja, eri sointukuvioita, erilaista soitantaa, eri tunnelmia. Päihtyneisyyden kaaosta olisi voinut korostaa niin monin eri keinoin, että niihin tarttumatta jättäminen tuntuu lähinnä haaskatulta tilaisuudelta. Samoin myös tarinaan olisi aivan hyvin voinut kirjoittaa joitain hieman yllättävämpiäkin käänteitä.

Niiden avulla kokonaisuus olisi voinut nousta kiinnostavammaksi. Surrealistisemmaksi tai polveilevammaksi, se on lopulta taiteilijan oma valinta, mutta suuntaan tai toiseen sen olisi ollut hyvä liikkua. Nyt vain laahataan samoissa tunnelmissa alusta loppuun ilman, että kuulijalle annetaan varsinaisesti mitään syytä keskittyä kuulemaansa.

Entäpä ne sanat sitten? No, haparoivaan tajunnanvirtaan tässä on kaiketi tähdätty, mutta kokonaisuus jättää aika kylmäksi. Minäkertoja toimittaa stereotyypin rooliaan ilman juuri mitään mielenkiintoisia piirteitä, jotka saisivat hänen edesottamuksistaan kiinnostumaan. Paljon olisi voinut ihan lyyriselläkin puolella tehdä toisin, mutten taida jaksaa purkaa tätä sen yksityiskohtaisemmin, kun tekijä itsekin painottaa, miten "biisi on ihan vitsi". Sanottakoon näin, että edes jo pienellä lisäajatuksella ja -kehittelyllä kappaleesta olisi varmasti voinut tehdä huomattavasti mielenkiintoisemman myös sanataiteensa osalta.

Teknisestä puolesta en jaksa näin puoliteholla tehdyn biisin kohdalla paljoa puhua, mutta kyllähän tämä teknisestikin täydeltä alisuoritukselta kuulostaa.

Olipa kyseeessä sitten vitsi tai ei, kappale ei toimi edes sellaisena, koska se onnistuu vain ja ainoastaan pitkästyttämään, ei huvittamaan.