Antithesis of Self

Confusion

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

8
jimbow 02.02.2008
Äänimaisema oli vakuuttavan kuuloista. Kitarat jylläävät voimalla ja useammassa kerroksessa. Tosin syöden hieman basson ja rumpujen reviiriä. Säkeiden rytmikkyydestä tuli mieleen Coal Chamber. Loppuvaiheen rauhallisempi sooloriffittely kuulosti kyllä hyvältä, mutta jostakin syystä olisin itse kaivannut nopeampaa lähestymistapaa siihen kohtaan. Vokalistit painelivat monipuolisesti menemään. Energiaa siis on reippaasti, mutta sanomasta en tiedä, kun sanat menivät säännönmukaisesti ohi korvien. Silti, biisi rokkasi.
0   +1 +2
 
9
Henzka 15.03.2008
Hyvä kun on myös ihan laulettuja kohtia, vaikka onhan tuo karjuntakin ihan ponnekkaan kuuloista. Meinaa nykyään kaikki rankempi musa olla karjumista. Tuosta vaan tuntuu se proge jäävän poies, en tietenkään meinaa että olisi pakko tehdä joku mahdoton kakskytkaks ja puol kahdeksasosaa - riffi, mutta esim. Human Machineryn meno kuulosti vähän jäntevämmältä. Siltikin annan ysin!
0   +1 +2
 
pallomember 10.04.2008
Soundien puolesta annan plussat, kitarat ja beissi raastaa matalalta ja runsaalla säröllä ja rummut potkii kaikkien direktiivien mukaisesti. Mörinälaulut on erittäin vahvalla pohjalla (huomata voi Jens Kidman -vaikutteet äänenkäytössä ja sovituksissa.) Puhtaissa löytyy pari virhenuottia ja hivenen rallikuski-aksenttia - kertsit kuulostaa tosin makealle. Soitto kulkee melkoisen hyvin vaikka jokunen isku menee vähän klikin viereen. Tsk. Noh, silti instrumentaatio on tiukempaa kuin about 90 % omakustannebändeistä.

Biisi on hieman suorempaa matskua kuin aikaisempi materiaali. Menee tosin hyvänä vaihteluna. Intro on perinteikästä säröbassosambaa joka tuottaa lähtölaukaukseen tarpeeksi munaa. Säkkäri ja kertsi etenevät passiivisemmin mutta hyvän sovituksen ansiosta meno ei rakoile. Väliosa (se missä tulee Ride-iskuja!) toimii kuin junan vessa ja viimeistään paljastaa että jokunen Popjazz-oppitunti on takana ;) Pari haukotusta tulee kun tempo puolittuu. Pökkelö metalcore-junnaus ei vaan toimi.

Kokonaisuudessaan ei mitään mullistavaa, mutta hyvin sovitettua ja soitettua turpaanmättöä. Biisi on hyvä! Lisää kehiin!
0   +1 +2