Ja paskassakin voi nähdä Mona Lisan naaman :)

Hui, onpas pitkä biisi. No, tätä kuunnellessahan voikin sitten uppoutua jonnekin aivan muualla. Toivottavasti biisi kantaa.

Mukava ainakin tuo jännän naivistinen arcadepelimäinen saundi heti alussa. Tuntuu että alapäässä on vähän puuroa, sieltä voisi leikata hieman. 20 minuuttia... Tämän alun perusteella en kyllä osaa yhtään odottaa mitä ihmettä on tulossa. Eikä pidäkään, parempi vain antaa musiikin viedä mukanaan.

5 minuuttia on kulunut eikä yhtään vaihtelevaa elementtiä ole tullut mukaan, paitsi se että saundit säröytyvät. Onneksi melodinen puoli jatkaa matkaansa kuin VR:n rautatieliikenneväline.

Katsoin mielenkiinnosta biisin aaltomuotoa. Siis mitä ihmettä? Miksi ihmeessä tuo näyttää tuolta? Mitä tässä biisissä oikein tapahtuu, jotain perverssiä vaiheella leikkimistä vai mitä? En käsitä. No, oli miten oli, aaltomuodon taiteellinen kompositio nostaa jossain määrin arvostustani tätä teosta kohtaan. Ja se simppeli fakta, että vaikka mitään ei varsinaisesti tapahdu niin tätä on silti jotenkin oudon hypnoottisella tavalla mukava kuunnella. Seitsemän minuuttia takanapäin.

Puolivälin tienoilla meno alkaa mennä asteen verran kaoottisemmaksi. Tulee hetkeksi sellainen fiilis, että onko tää nyt jotain itsetarkoituksellista kakoilua, mutta kyllä tuo jotenkin hämärällä tavalla tuntuu sopivan siihen kieroutuneeseen jatkumoon jota tämä biisi edustaa.

Tämän tekijän on oltava jonkinasteisessa vinoutuneessa luupissa. Sekasi, pihalla ku lumiukko. Tai sit tajuaa enemmän ku kuvitteliskaan. Mielenkiintoista joka tapauksessa.

Kaveri tuli häiriköimään ni ei pystyny ihan loppuun asti jumittelemaan täydessä uppoutumisfiiliksessä, loppuosa meni taustalle. No, pyrkimys oli kova. Ja on tällä kuitenkin sisältöön nähden pituutta aika roimasti. Hyvä yritys josta itseäni onnittelen. Mielenkiintoinen teos. :D