Alussa puhdasta ja luonnollista, mikään ei väänny. Aurinko antaa kultaansa, vaikkakin aika tummassa vaiheessa (ne viime säteet). Tuon auringonvalon vaikutuksesta mielen pintaan tulee loivia syvennyksiä. Viimeinen jakso olisi vähän liikaa Piano-elokuvasta, ellei tässä elettäisi kitaran takia ihan eri ideaa.

Osuva nimi. Todella kaunista. Itkettää. Tätä pitäis kuunnella yksin keskellä metsää. Tai sitten jossain veden lähettyvillä. Kuitenkin jossain muualla kuin kotona (pikkuveljen ihme mölyäminen vähän häiritsee). Ja nimenomaan yksin. Tunnelma on ihan mahtava.

Sori en nyt oikeen saa mitään järkevää aikaiseksi.. Ajatukset kiertää kehää. Tämä on kuitenkin parhainta mitä olen pitkään aikaan kuullut.