Sanomani on elämä. Nämä taideteokset ovat kettuilua itselleni ja ihmisille ja eläimille jotka kuuntelevat näitä joskus tulevaisuudessa. Nämä on tehty hetken mielijohteesta turhautuneena kun ei ole välineitä nauhoittaa, tätä ei edes hidastettu. Ne on huiluäänillä soitettu, tai niin no, suurinahan osa niistä on demppauksia, kun en jaksanut sen enempää pohtia, kunhan soitin. Soitettu kitaralla kannettavan tietokoneen sisäänrakennettuun mikrofoniin. Vieraita ääniä eristi ihanan lämmin peittoni. Tässä kun nyt säädän, voisin luetella asioita, joita tarvitsen:
-inspiraatio
-aikaa
-jonkunlainen nauhuri
-miksausohjelma
-rahaa
-naisia
-kunniaa.

Näjetsen!

Mha. Spam spam.

Mitenköhän tätä pitäisi kommentoida. No ainakin digitaalista klippausta soisin vältettävän, kuulostaa ikävältä kun ääni raastuu. Hidastus aiheuttaa sen että ylätaajuuksista jää turhan paljon pois, eli biisi kuulostaa aika ummehtuneelta. Tämä oli nyt toisaalta sitten kai enemmän taideteos kuin musiikkia, mutta teoksen sanoma jäi nyt vielä vähän epämääräiseksi. Häh?

Kyllä, puoliraakaa koiran kättä.

Hieman itseään toistava, mutta silti kelpo kappale. Taidokasta kuvausta, kuinka ihmisen sielu leijailee marihuana pössäyksissä kuoleman jälkeisillä reggaesaarilla.

Tämä on sitten tiedoksi kaikille soitettu kitaralla, ei ole mitään ihme ohjelmaa läytetty. Kuuseen sellaiset. Sound Recorderilla nauhotettu, sitten pistetty sillä puolet 50% hiljasemmalle, pisetty taustalle soimaan pätkä väärinpäin 25 % volumella alkuperäseen verraten. Niin ja lopun jumputus leikattiin niäpnirääv käännetystä pätkästä, 5 viimistä sekuntia.