Valssia joka kertoo siitä kuin pitäisi päästä pois ja samalla pitäisi jäädä! Oi tuo maailman hankalin ajatus... Ei se kuolema hyvä ole... Muttei se pahakaan ole...

Valitettavasti tämä biisi ei ole, niin kiero että siitä voisi sanoa samoin...

Tämä biisi on vain hyvä!

Viehättävä musiikki ja hyvin raskas aihe, mieltä kieputtavaa menoa.

Minusta tässä on ladattu surut tykinkuulaksi ja laukaistu. Viipyillen se tykinkuula leijuu ja hajoaa murheen mustiksi hiutaleiksi jotka leijuvat alas, niin raskaina ja kuitenkin ilmavina, äidin syliin, harteille, hiuksille ja maahan, mustaan maahan.

Kukaan äiti ei ikinä haluaisi lapseltaan kuulla näitä sanoja.
Mutta niin se vaan on, että niitä lausutaan, jos ei ääneen niin hiljaa mielessään, liian usein, turhan usein ja turhaan.

Musta briljantti tämä biisi.

Eiköhän se kerro biisistä jo tarpeeksi, jos se tehdään parissa minuutissa Suomen pahimman ryyppyjuhlan aikana..

Loistavat saundit akustisissa ja muutenkin hienot näppäilyt! Laulussa on melko ahdistava ja melankolinen tunnelma. Surulliset sanat. Kertsissä on jotenkin sellainen tunnelma että se kaveri laulaa arkusta käsin, kuuluu silleen kaukaisesti laulu.. loistava ja koskettava kappale..!

Tässä kuljetaan hyvin suomalais/venäläisissä tunnelmissa, kansa tahtoo lisää. Laulu ja sanat olivat mainiot väliharmonioineen. Tästä sais muuten hyvän sovituksen haitarille ja mandoliinille.

Tässä oli mun juhannusaattoyön fiilis lähes yks yhteen. Melankolinaa parhaimmillaan. Ripa on taas onnistunut luomaan kauneutta tähän maailmaan. Kansanlaulufiiliksiä. En kyllä huomannut mitään vikaa tuossa laulussa.

No niin, laulu kuin juhannushäät: jotain tuttua, jotain lainattua, jotain sinistä (mollibluesia).
Joskus ennenkin olen todennut että jos kylmät väreet kulkee selkäpiissä, biisi ei voi olla huono. Ja kun kertosäe alkaa niin tapahtuu..
Tavallaan kliseinen, omalla tavallaan persoonallinen sovitus.
Tragikomiikkaa: tällaiselle en voi/osaa antaa arvosanaa. :)