Moodswing

Saraste

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

10
larthvolos 03.11.2023
Tää on mun lempparikokoelmassa jonne lykkösin sen 18 v sitten. Teinikin tykkää mikä on aika kova meriitti.
0   +1 +2
 
9
cybercuicca 21.01.2006
Noniin, jotta olihan tämä biisi siis arvosteltava. Mielikuvitus lähti heti päässäni liikkeelle, ja kieltämättä tämä teos aukaisi pitkästä aikaa vähän omituisempia inspiraatioita itselleni. Soundit ovat sopivan herkät, ja varsinkin tuo melodia on kiitettävän monipuolinen. Loppu ehkä hieman uupuneen oloinen mutta muuten tätä olisi jaksanut kyllä jauhaa pitempäänkin.
0   +1 +2
 
10
Humaloidi 03.01.2006
Aijai kun oli kaunis kappale.
Melodia oli juuri sopivan haikea ja taustalla leijailevat padit oli mahtavia, erityisesti se alussa ollut "hengittävä" padi. Kaikista eniten pidin kuitenkin siitä kuinka tämä kappale kasvoi kokonaan ja loppupuolella olinkin jo ihan fiiliksissä.
Kyllä tällä kappaleella fanituksen ansaitsee.
0   +1 +2
 
XTZ 29.11.2005
Kuulaan syksyinen tunnelma. Etenee sopivasti ja uusia elementtejä tulee mukaan sopivassa määrin. joissain kohdin tämä päämelodian piano on hivenen töksähtelevä, mutta muuten se kuljettaa kuulijaa oikein mukavasti läpi kappaleen. Ja loppuun olikin pistetty muutama "lämmin"-sävel ihan vaan muistuttamaan millaisen viiman läpi sinne loppuun tultiinkaan.
0   +1 +2
 
9
JM 28.11.2005
Pirun hieno tuo alun ja biitin kunnolal käyntiinlähtemisen välinen nostokohta, hienosti toteutettu. Myöskin rumpu&bassopuoli on todella hyvin kunnossa, tuo pianosaundsi alkaa ottamaan päähän, mutta juuri sitten siitä tuleekin pieni paussi. Melodiapuolikin toimii. Fillien kanssa leikkimnen yhdessä kohtaa toi minut jotenkin totaalisesti tunnelmaan sisään.. ehkä hieman lyhyt tämänkaltaiseksi biisiksi, pari minuuttia pidempäänkin tämä olisi toiminut oikein hyvin.
0   +1 +2
 
Slack_Haddock 28.11.2005
Ikävä kyllä minulle ei konemusiikista tule yleensä kuin yksi fiilis, eikä sekään kovin hyvä. Ei tää mitenkään vastenmielistä ole, mutta en vaan tykkää. Taustojen rummut/basso on kyllä menevää ja mukavan kuuloista, plussat siitä.
0   +1 +2
 
Paramite 28.11.2005
Soundimaailma ontuu välillä vähän, mutta tässä on tunnelmaa. Kappaleen kliseinen pianolopetus olisi saanut jäädä pois.
0   +1 +2
 
Tailgunner 28.11.2005
Vallan mainio biisi. Alussa olin hieman skeptinen mutta kun komppi lähti käyntiin niin olin myyty mies. Ainoa minkä olisin muuttanut oli loppu jotenkin mielikuvitukseton näin hienoon biisiin.
0   +1 +2
 
10
accent 28.11.2005
Oij, oij, tykkäsin kovasti! Erittäin laadukas kappale, tähän mennessä paras tänään kuulemistani. Melodiat ja muut saundit ovat tosi hyvät. Kymppi-arvosana on ollut tänään tiukassa mutta tälle sen taidan jopa antaa. Sopii juuri hyvin tämänhetkiseen tunnelmaan ja mielentilaan. Onnittelen, sillä kymppi on harvinainen arvosana minulta.
0   +1 +2
 
9
DjLime 27.11.2005
Täytyypä heti alkuun tuosta artisti nimestä sanoa, että taitaa olla jo suomitrancettajat käyttäneet näitä tämän tyylin nimiä vähän turhan paljon, niin jotenkin ei oikeen iske minuun. Mutta sitten itse biisiin. Hienoa tunnelmointia. Rummuista olisi kyllä noista hateista voinut vähän yläpäätä leikata, kun meinaa pistää korvaan vähän liikaa. Melodiat tässä on todella hienon kuuloisia ja tunnelmallisia. Parasta tässä on se että biisi elää kokoajan eikä kangistu mihinkään valmiiseen kaavaan. Hiukan viilailua tuohon yläpään pistävyyteen, niin tämä on aika loisto kappale.
0   +1 +2
 
9
Gonduumi 27.11.2005
Tosi hyvän kuulinen DnB kipale. Pidän erityisesti tuosta kirkkaasta leadistä. Äänet on hyvän kuuloiset ja rummuissa on hyvä rytmi. 2.05 kohdalla oli hienon kuuloinen nostatus, samoin 2.45 kohdalla. Bassolinja on myöskin sopivan mörisevä ja hyvä. Todella hyvä kappale:J
0   +1 +2
 
7
Painshock 26.11.2005
ihan kiva saundimaailma, muuten jätti kyllä aika kylmäks.
0   +1 +2
 
Coach 26.11.2005
Mukavan alakuloinen melodia joka kuitenkin sopii hyvin yhteen jykevän rummutuksen kanssa vaikka onkin sinänsä aika rauhallinen. Melodiassa on mukavaa kontrastia muuhun menoon nähden. Hyvin toimii tämä kappale.
0   +1 +2
 
9
LA 26.11.2005
Hieman ihmettelen genreä, mitä tarkoittaa Intelligent Drum'n'Bass, älykkäille ihmisille tehtyä Drum'n'Bassia vai? Ei kai siihen kannata takertua. Biisin soundit kuulostaa upeilta! Siistiä musiikkia, tosin aika hyökkäävää.
0   +1 +2
 
7
Pieta 26.11.2005
Hmm. Mun korva ei tosin löytänyt tästä varsinaista, iskevää melodiaa. Avaruusolo tulee. Ei kyllä herätä oikein mitään tunnetta. En tosin ole konemusiikki-ihmisiä. Soundit lähinnä hakkaavat korvaa, kilkattaen tärykalvoon. Jotain munakkaampaa rytmittelyä tms. olisin kaivannut.
0   +1 +2
 
9
Turmis 26.11.2005
Pianosoundi löi korvaan heti kappaleen alussa... tunteiluhommiin sen pitäisi olla mielestäni pehmeämpi. Rumpuloopin astuessa kehiin homma käynnistyy hyvin, ja kappale kehittyy kiitettävästi; tylsyys ei käy päälle missään vaiheessa. Miksaus hallinnassa ja homma toimii.
0   +1 +2
 
drlecter 26.11.2005
Pari pientä tössiä melodioissa mutta eipä tuolla väliä. Hyvä fiilis kuitenkin.
0   +1 +2
 
Rumarimpsrempsa 26.11.2005
Tästä kappaleesta en osaa valitettattavasti sanoa mitään rakentavaa. Eikun hetkinen, osaan sittenkin! Muutama lead-pianon isku on jäänyt epätarkakaksi. Muuten niin täydellisessä toteutuksessa se häiritsee melkoisesti (tämä on siis sitä kuuluisaa rakentavaa kritiikkiä). Ja pikardin terssi loppuun, se oli hyvä ja harvemmin täällä kuultu idea.
Kokonaisuutena varsin toimiva. Ehkä jonkin sorttista selkeää kliimaksia jäin kaipaamaan, tunteiden heittelystä huolimatta. :)
0   +1 +2
 
sikki-six 25.11.2005
Melodiaa löytyy, siitä plussaa. Miten tää eroaa perus D'n'B:stä? Kai tää on intelligenttä. Ainakaan noi synat ei meinaa osua tohon biittiin.. Mutta muistakaa rokata anyhoo.
0   +1 +2
 
9
Suunta 25.11.2005
Alku lupailee jotain herkkää,jumputuksen tullessa messii tunnelma hieman muuttuu,mutta säilyy silti mainiona. Tykkään paljon noista melodioista,toimivaa
0   +1 +2
 
9
lion 25.11.2005
huuuuu! Kun biitti lähti niin jumalauta! Basso voisi olla jyräävämpi, se on ilmeisesti levitetty kokonaan laidoille? Sitä ei pitäisi tehdä missään nimessä koska se syö miksaukselta vitusti tehoa ja muutenkin tekee basson munattomaksi. Jos bassoa haluaa levittää pitää sen alapää suodattaa keskelle monoksi ja levittää ainoastaan yläpäät. Hieno biisi! Käy tsekkaa mun räpellykset myös jos huvittaa. Mitään kovin intelligenttiä en tästä löytänyt. Enemmänkin dance-pop drumnbass
0   +1 +2
 
Ikinae 25.11.2005
Aika miellyttävä! Tuo leadi vie aika hyvin biisiä eteenpäin, eikä biisi jää missään vaiheessa junnaamaan...
0   +1 +2
 
9
Raikali 25.11.2005
menevää musiikkia, basson mukaan tulo sai kyllä säikäyttämään, oli volumet sen verra isolla. hienoa musiikkia, jalka alkoi kyllä heti etsimään basariniskujen tahtia ja polkemaan matkassa. mahtavaa!
0   +1 +2
 
8
J.R No 24.11.2005
Syntikoiden epätarkkuus häiritsee ainakin alussa, mutta lieneekin tarkoituksellista. Melodista on kyllä. Rumpusaundit on tietokoneeksi suhteellisen hyvät. Kahden minuutin kohdalla oleva pieni nostatus on toimiva. Biisi säilyttää hyvin otteensa loppuun asti, onnellinen loppu. Kasi lävähtää.
0   +1 +2
 
janiH 24.11.2005
melodioita kyllä piisaa, ja hyvillä soundeilla, mut ei tällänen oikein minuun iske.
0   +1 +2
 
6
aksilvast 24.11.2005
Annetaanpa vähän Reasonille kyytiä. Ei kuitenkaan reasonia. En oikein pitänyt kliinisistä saundeista enkä oikein ymmärtänyt biisin todellista tarkoitusta, olisikohan herra / rouva fiilistellyt tässä itselleen. Toisaalta, tässä kyllä tunne tilat heittelee laidasta toiseen.

Ehdottaisin kyllä pianon osalta siirtymistä takaisin vähemmän melodiseen kamaan.
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 24.11.2005
Biisi popittaa kuin vietnamilaiset kanat tänä syksynä. Hyvillä soundeilla tehty biisi jossa hyvät melodiat.
0   +1 +2
 
Pitk 24.11.2005
Mikähän täsä on se "intelligent" -osuus ja missä ovat rummut ja basso? Jaa, nyt tuli joku tympeä rumpukone kehiin. Ei parantanut tunnelmaa. Ja lead hapuilee ajoittain rytmillisesti. Skarppausta siihen(kin).
0   +1 +2
 
9
Dr.Groove 24.11.2005
Genressään erinomainen biisi. Tässä on kerrankin käytetty dynamiikkaa ja mielenkiintoisia melodisia elementtejä. Myös sovitus toimii hyvin.
0   +1 +2
 
tilkka 23.11.2005
Se hyvä kommenttiringissä on, että tulee kuultua tälläistäkin... Kiva kappale, vaikka siinä ei alkuun oikein mitään meinannut tapahtuakkaan.
0   +1 +2
 
Zombo Bobolous 22.11.2005
Hengitys rohisee tähän tapaan on syytä huolestua. Helikopteri efekti on aina ihan ykkönen! Mun mielestä se pitäs olla lakisääteisesti joka biisissä vähintäänkin kerran. Joo joo, ihan totta!
0   +1 +2
 
Michikawa 22.11.2005
Mukavan harmoninen ja melodinen meininki. Osa soundeista on vain hieman turhan suttuisia omaan makuuni (lähinnä tuo "padimäinen" soundi taustalla). Biitti on ihan mukavasti rakennettu, vaikkakin hieman kiehtovampia venkoiluja ja nykimisiä olisin kaivannut, nyt kokonaisuus tuntuu hieman pliisulta. Harmonisesti kappale on myös ehkä vähän turhan toisteinen, jonkinlainen lisävariaatio olisi voinut tuoda biisiin uutta eloa. Mutta teknisesti laadukasta ja hyvää työtä.
0   +1 +2
 
MajorForce 22.11.2005
Ihan mukavaa melodisuutta tässä. Pysyy mielenkiinto yllä kun melodiat kuljettavat biisiä eteenpäin. Ehkä hieman liian lujaa miksattu tuo päämelodiakilkatus paikoitellen. Mutta muuten on asiallinen meininki.
0   +1 +2
 
hoffe 22.11.2005
(kommenttirinki) Minulle ei kerro mitään genre intelligent drum n bass. Tällaista musaa olen aivan väärä ihminen arvioimaan. Tunnelma on avara. Biitti eteenpäinvievä. Ei pahoja särmiä. Muutama tyypillinen klisee, mikä ei välttämättä ole paha asia. Mahdoton antaa numeroa.
0   +1 +2
 
luoja 21.11.2005
hmm... luulin että kommentoin jo tätä..... no ehkä en sitten... mutta siis... ihan ok biisi mutta ei tarjoa minulle oikein mitään.
0   +1 +2
 
Marlboro 21.11.2005
hellyyttävän vinksahtanu melodia ja hauskat breikit. Tapahtumia ja saundeja riittää piisissä, ehkä vähän vois karsiakkin, mutta eipä käy ainakaan tylsäks.
0   +1 +2
 
jouni 21.11.2005
Tää on vähän sekavan kuuloinen tää alku. Ei oikein saa mistään kiinni, eikä järin ihmeemmin toteuttettukaan. Tässä mistä tää biitti lähtee mukaan, tulee ryhtiä selkeesti lisää ja alkaa toimimaan hyvin tää biisi. Vähän tuntuu, että tässä olisi voinu vähän riisua tätä tavaran määrää joissain kohdissa, niin olisi kuulostanut selkeemmältä tämä. Hyvä melodia tässä on. Semmonen, vähän sekavan kuvan jätti, vaikka paljon hyviäkin juttuja löyty.
0   +1 +2
 
ylkky 21.11.2005
en kuuntele tämmöstä ni en ala kommentoimaan
0   +1 +2
 
Riku Rotten 21.11.2005
Miksaus ja saundipolitiikka toimii. Ihan hyvää eurodancea! Korppikin laulaa äänellään, joten mikset sinä omallasi? Nämä instrumenttaalit on "hiukan" puisevia. Vaikka oikeesti tää on varsin vaihteleva yleiseen MKSR-standardiin nähden.
0   +1 +2
 
9
HW 21.11.2005
Oli aika pinnassa tuo piano. Ja jotenkin terävä. Se tuntui turhan hallitsevalta elementiltä, varsinkin kun sen takana tapahtui kaikenlaista jänskää.
Tässä oli erinomaisen mukava biitti. Näppärä ja rullaava ja moniulotteinen. Yksinkertainen, paikoin jopa junnaava basso tuki mainiosti sekä biittiä että melodioita jotka olivat eläväisiä, kekseliäitä ja varsin kiinnostavia. Kuulosti siltä että tähän oli käytetty paljon aikaa ja vaivaa jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman loistelias.
0   +1 +2
 
10
K. Vainio 21.11.2005
Pakkohan tämä on soittolistoille pistää! On sen verran hieno teos! Eipä tästä kyllä muuta valittamista keksi kuin sen 2.20 paikkeilla olevan lipsahduksen tossa pianojutussa, mutta mitäs pienistä:) Täyden kympin tavaraa tämä on!
0   +1 +2
 
Jome 20.11.2005
Melko freshi soundi. Rummut miksattu hyvin ja elementit ovat muutenkin kohdallaan. Melodiatkin ovat hyviä. Biisistä puuttui kuitenkin varsinainen "koukku" jotta sitä jaksaisi kuunnella tehosoitossa.
0   +1 +2
 
repulse 20.11.2005
Kivan kuuloinen biisi, mukavasti tuntuu kasvua löytyvän loppua kohden!
0   +1 +2
 
8
Toni Solo 20.11.2005
Raikkaan ilmava, klassisia teknoelementtejä sisältävä kappale, joka käynnistyttyään luo iloisen haikean tunnelman. Biisi kulkee vaivattomasti eteenpäin ja vaikutelma on jotenkin ranskalainen. Eväät on kohdallaan, kun vielä löytyisi se oma juttu, se jokin jolla erottua. Mutta kaikki aikanaan.
0   +1 +2