hienonhieno. hiukkasen tuli mullakin mieleen "where wild roses..." sooloa vois varmaan edelleen kehitellä jos jotain.

yhyy... Kaunista... En sano sen enenmpää...

tunnelmaa tihkuva esitys. eipä ole esittelytekstissä mainitsemasi huono lomailma haitannut ainakaan musiikintekoa

Sellon saundi tekee biisistä erikoisen,ihan toimiva ja nätti biisi :)

Sir Elwoodin hiljaiset värit tulee mukavasti mieleen laulajan äänest. Todella kaunis kappale kyllä jälleen! Kertsi on jotenkin tutun kuuloinen... hmmm....... Perhana Leonard Cohenin Dance Me to the End of Love tulee mieleen!:D Varsinkin tuo "Tuonen lehto palaa jne.." kohta on melko samanlainen melodialtaan. Mutta mitäpä tuosta, ei haittaa ainakaan minua pätkääkään! Mulle tulee mieleen myös sellainen Nick Cave & Kylie Minoque "Where the wild roses grow" biisin fiilis hieman. Helskatti, pitää laittaa ihan mp3-soittimeen, niin tyylikäs biisi oli!!!

Hieno kappale! Empä ole selloa vielä mikserissä kuullutkaan, mutta toivottavasti sitä kuuluu jatkossa ainakin teidän projektissa. Se soi kauniisti kitaran kanssa. Kitara oli hienosti kertsissä sovitettu stereoksi. Laulu soi komeasti ja kertsissä vielä upeammin duettona. Kybä tästä pitää antaa.

Itkettävän murheellista, kaunista, haurasta, niin kuin rakkaus ja elämä. Eka mun antama kymppi Ripan biisille (muistaakseni?). Ei moitittavaa, tunnelma, saundit, tempo, lyriikka, KAIKKI natsas. Kiitos Ripa kauníista kokemuksesta! Loistava kesähittibiisi!Ü

Tää on taas tätä, kun arvosteluasteikko alkaa kympistä ja loppuu siihen myös. Sävellys on totutun komea, ja sovituksesta antaisin lisäpisteitä, jos voisin. Hienoja yksityiskohtia vilisee niin paljon, ettei korvat pysy perässä, ja soitto on huiman taitavaa ja ennen kaikkea tyylitajuista.

Sanoitus on siinä ja siinä, meneekö kliseiseksi vaiko eikö, mutta pysyy omalla radallaan, ihan tyylillä.

Biisi itsessään ei juurikaan nouse musiikillisesti kovinkaan moninaiseen tunnelmointiin, mutta ehkäpä se lentääkin suoraan Tuonen lehtoon, palaen matkalla poroksi. Hyvä tapa kadota, ainiaaksi.

Kokonaisuus herätteli mukavasti ajatuksia, jolloin aivan selkeästi on kuuntelijasta saatu ote. Biisin omintakeisuusaste on korkea, toimii omassa genressään mainiosti, tienviittana lehtoon tahi joen rantaan.

Aleksis Kiven klassikkorunosta innoituksensa saava jylhä balladi kärsii lievästä ”orpo kompastuu sirkkeliin” -syndroomasta, kun Ville Valon ja Nick Caven taajuuksilla taituroiva miesääni laulaa: ”veresi virtaa Helvettiin” ja ”rakkautemme kaiken tuhoaa”. Tekstin vihjaileva ja paljon arvailun varaan jättävä tyyli kunnioittaa kuulijan tulkintakykyä ja esittää ennen kaikkea kysymyksen: kuka laulaa ja kenelle? Lähinnä tulee mieleen, että Kuolema tulee hakemaan naista joka on tätä kutsunut. Tai sitten mies tulee kännissä Tenkasta kotiin ja alkaa messuta. Kertosäe tarjoilee jo itsessään siinä määrin voimakasta kuvastoa, että tässä voisi olla varaa jättää säkeistöt huomattavastikin vähäeleisemmiksi. Kappaleen parasta antia on sellon ja arpeggiokitaran luotsaama komea ja kirkas sovitus, joka antaa sanoituksen paikoitellen liiankin alleviivaavaa synkkyyttä paljossa anteeksi. Vähän on tässä tapauksessa enemmän.