Trance

Deafen 27.11.2014

7:35

Tällä kertaa paluu menevämmän trancen pariin. EI mitään uutta eikä ihmeellistä, vaan fiilistelymielessä tehty paluu sinne mistä oma kiinnostus musan tekemiseen lähti. Soundcloudista löytyy 320kbs latauslinkkiä ja ylipäänsä nykyään parempi valikoima mun tekeleitä + remixejä. Tätä saundia diggaavat siis suunta tänne: https://soundcloud.com...

-   0 211 plays
Drum'n'Bass

Fading Light 31.03.2014

5:55

Joku pari-kolme viikkoa olen tätä jo lepuutellut kovolla, oikeastaan tietämättä mitä sille pitäisi tehdä. Nyt sitten sunnuntain ratoksi tein päätöksen pistää jahkailuille pisteen ja proggis nettiin jakoon. Tämä jatkaa samaa musiikillista linjaa kuin aikaisemmat kaksi drum&bass kokeiluani. Eli melodista, vähän trancen äänimaailmassa kulkevaa tykittävää rumpubassoa. Genre-puristi saattaisi lyödä Liquid Drum&Bass -leiman päälle. Uskoisin, että trancea ja housea kuuntelevat saattavat löytää täältä omia juttuja ja toivoa sopii, että rumpubassoa muuten...

-   0 156 plays
Drum'n'Bass

Serene 04.08.2013

6:48

Näinhän siinä kävi, että vanhan kansan trance-körmy sortui jälleen tekemään rumpubassoa. Pitkästä aikaa samalla myös Mikserin rintamalle uutta kuultavaa, pimeneviin ja kylmeneviin loppukesän iltoihin. Lähdin tätä biisiä työstämään alunperin melko kevyenä ambient sävytteisenä raitana, mutta tuotantoviikkojen aikana se kääntyi sitten pikkuhiljaa enemmän rumpubassomaailmaan ja tälläinen siitä lopulta tuli. Kuunnella, jakaa, soittaa saa ja jos tulee jotain ajatuksia/kritiikkiä mieleen, niin ehdottomasti saa kommentoidakin.

9.5   3 211 plays
Melodic Trance

Rapture 29.08.2011

4:40

Kesälomalla oli sopivasti aikaa vääntää pitkästä aikaa musaa ja tässäpä olisi muutaman päivän inspiraation tulos vähän lyhyempänä versiona (jos joku oikein innostuu täyspitkästä versiosta esim. dj-käytttöön, niin tökätkääs sähköpostia). Ei tarjoile Trancen saralla mitään uutta eikä ihmeellistä, mutta toivon mukaan saa tanssijalan tietokonetuolissa ihan pikkuisen vipajamaan. Kyllä tää oli edelleen kivaa, joten saatan innostua viimeistelemään muutaman ikuisuusprojektin tässä syksyn aikana ;) ..nonii, löpinät sikseen..kuunnelkaa!

10   1 298 plays
Melodic Trance

Black Code - Revontuli (Azure Mind Remix) Preview 11.05.2009

2:15

Pitkään aikaan ei ole tänne mikseriin ilmestynyt muita biisejä kuin remixejä ja previkoita, enkä tälläkään kertaa tee poikkeusta. Tällä kertaa olisi tarjolla previkkaa tekemästäni Black Coden Revontuli -biisin remixistä. Biisi julkaistiin 28.4.2009 Wavedata Recordsilta. Julkaisua on mahdollisuus ostaa mm. Beatportista, cdjshopista, audiojellystä sekä trackitdown:sta. Käykäähän tsekkaamassa alkuperäinen versio sekä muut hienot remixit!

- www.wavedatarecords.com -

9   0 554 plays
Melodic Trance

Beautiful Ocean Rework [clip] 15.04.2008

1:48

Tässä olisi nyt klippiä debyyttijulkaisustani. Tyylinä on leijaileva trance, joka pistää varmasti jalkoihin vipinää tanssilattian puolella. Julkaisu sisältää originaaliversion lisäksi tässä kuultavan Reworkin sekä mahtavan Valve remiksin. Sinkun voi ostaa omakseen mm. Beatportista, audiojellystä, trackitdown:sta sekä cdjshopista.

- www.wavedatarecords.com -

9.33   2 1022 plays
Trance

DCX - Flying High (Azure Mind Remix) 05.08.2007

5:28

Kyllästyin loputtomalta tuntuvaan säätämiseen ja laitan tämän nyt jo tässä vaiheessa jakoon. Kyseessä on siis remiksaus monelle varmasti tutusta Joel Kalsin hittibiisistä Flying High. Bassopään miksauksesta en sano yhtään mitään ku ei näillä pömpeleillä alimpia myrähdyksiä oikein pysty miksaamaan..ja masteroinnin jätin tällä kertaa yhteen kevyeen limitteriin. Nauttikaa uutta matskua odotellessa :)

- www.dcxmusic.com -

9.75   2 1872 plays
Eurotrance

Outset - Fascinating Terytorium (Azure Mind RMX) Preview 21.03.2007

1:17

Laitataanpa nyt tästäkin previkkaa. Elikkä kyseessä on remiksaus Outsetin - Fascinating Terytorium biisistä, joka julkaistiin Wavedata Recordsin kautta 28.2.

Julkaisu sisältää originaali version ja oman näkemykseni lisäksi 3 muuta laadukasta remiksausta. Julkaisun voi ostaa digitaalisena beatport.com, trackitdown.net ja audiojelly.com -verkkopalveluista.

- www.wavedatarecords.com -

9.2   4 1308 plays
Eurodance

Happy Valentine´s Day 14.02.2007

5:16

hahah =D

..Ystävänpäivälahja ystäville, kavereille, tutuille ja muille tärkeille ihmisille. Muista nauttia hyvässä seurassa, hyvillä mielin ;). (paras lahja on sellainen, josta kukaan ei tykkää)

9   6 1953 plays
Chill Out

The Walk (4am mix) 22.12.2006

3:53

Tässä teille tarjolla pieni sessari-muotoinen chill out repäisy, näin joulun alkajaisiksi. Biisi on tehty sävellystyön osalta yhdessä aamuyössä baarireissun jälkeen :D. Sen jälkeen toki tuli miksailtua ja säädettyä biisiä paljonkin (no aijaa). Ei tämä nyt mikään kovin loppuuntuotettu tekele ole, mutta laitetaan nyt teidän iloksi, jos vaikka joku tästä jotain iloa saisikin :). Tyylinä siis jonkinasteinen chill out..tehty joskus..en edes muista enää milloin :D..vanha on.

"On keväinen aamuyö ja kävelet baarista kotiin päin. Aurinko luo ensimmäisiä säteitään...

9.4   9 1480 plays
Drum'n'Bass

Termination 22.12.2006

3:29

Laitetaan samalla toinenkin ikuisuusprojekti jakoon. Tämä on ensimmäinen DnB biisini, joten koittakaa ymmärtää kun en vain osaa. Biisi tarjoilee tummaa äänimaisemaa agressiivisella menolla. Tämä biisi on erikoisuus sinänsä, että suurin osa saundeista on tuotettu fruityn omilla syntikoilla. Kokeilin masteroida vähän reilummalla kädellä..toivottavasti en pilannut iloanne :D.
Biisi on myös rakenteeltaan aika merkillinen, koska on vielä osittain keskeneräinen. Mikäli näette siinä potentiaalia ja minulle iskee DnB-kärpänen uudestaan, niin ehkä hion tästä vielä...

9   2 1086 plays
Melodic Trance

For You 05.10.2006

7:47

Melko tuskastuttavan perinteisellä trancen linjoilla mennään tällä(kin) kertaa, mutta tein tämän loppuun asti kun sain niin hyvät fiilikset tehdessä. Biisi syntyi kahdesta aikaisemmasta projektista, jotka yhdistin samaan pakettiin. Toinen oli klassinen sävelmä, jonka sävelsin joskus keväällä ja toinen menevä kiksu-pohja. Eli kovaa menoa luvassa! Ei kannata odottaa mitään uutta ja ihmeellistä, tämä nyt on vain tämmöinen rykäisy..hehe

8.88   4 2317 plays
Trance

Broken Chords 04.07.2006

6:34

Näin polkaistaankin uusi paljon lupailtu projekti ilmoille uutukaisen biisin kera. Tämä on niitä projekteja, jotka syntyvät "sävellystyön" osalta jo parissa päivässä, mutta jäävät sitten kiinnostuksen puutteen vuoksi pölyttymään kiintarille. Juhannuksen aikoihin sitten innostuin miksailemaan tämän loppuun asti. Aivan perinteistä kiksuttelunostatustrancea tämä ei ole, vaan paino on enemmän sanalla tunnelma, kuin iskevyys. Pianoa, jousia ja breiksejä, kolkon tunnelman siivittämänä tarjolla. Kommentteja haluaisin kuulla ainakin miksauksesta, kun tuntuu, ettei näillä...

8.63   7 2256 plays
Copyright notice:
All material in Mikseri.net is protected by copyrights and international treaties.
Your rights to reuse and/or duplicate this material are limited to PRIVATE USE ONLY.
Any kind of REPRODUCTION and DISTRIBUTION of this material, as well as making it available for the public, is PROHIBITED without written consent from the author(s).