Kevätjuhla

Anna Sipilän Lapsi | 05.05.2013 | Indie
3:37

Tämän laulun kuullessaan ihmiset kysyvät usein, perustuuko tarina tositapahtumiin. Olisi oikeastaan mukava vastata kyllä. Ajallisesti yhteys on; teimme biisin viimeisen kevätjuhlani jälkeen. Tarina menee kuitenkin näin: Viimeistä kevätjuhlaani edeltävänä iltana joimme Akun ja Pasin kanssa viinaa kattilasta ja perustimme uutta, hienoa Banana Split -bändiä oikein tosissamme. Seuraavan päivän juhlassa pidättelin oksennusta muovipussi taskussa. Mitään erityistä romantiikkaa tuohon ajankohtaan ei tainnut liittyä tämän biisin fantasian lisäksi.

Banana Splitissä oli valtavasti hyviä aineksia: hyviä soittajia, hyvä laulaja, hyvä draivi, hyviä sävellyksiä, innostusta, asennetta jne. Jotenkin kokonaisuus jäi kuitenkin puolitiehen. Enimmäkseen biisejä teki Aku Valta ja minä yritin raapustaa niihin sellaisia suomenkielisiä tekstejä, jotka istuisivat Akun suuhun. Se oli aikamoista hapuilua. Minä en vaan kerrassaan osaa tehdä biisejä ja varsinkaan tekstejä sillä tavalla. Biisit tulevat jostain kun ovat tullakseen. Tekemällä saan aikaan lähinnä vaan huonoja biisejä.

Muutamia osumia sentään tuli. Kevätjuhla oli niistä ehkä paras. Aku antoi minulle C-kasetin, jossa hän rämpytti kitaraa ja lauloi spontaanisti sianenglantia. Kevätjuhlan A-osa erottui joukosta heti. Siinä oli jotenkin vastustamattoman kiehtova tunnelma. Kertosäe tuntui puuttuvan, mutta se syntyi kuin itsestään. Koko tarina pulpahti päähäni jostakin hyvin kivuttomasti, en tiedä mistä se tuli. Aku ei ensin vakuuttunut biisistä. Treenasimme sen kuitenkin kolmestaan basisti-Pasin ja rumpali-Peten kanssa. Sen jälkeen Akukin innostui.

Bridgessä oli alun perin kliseinen sointukulku. Sitä muuteltiin, kun laulua alettiin kaivaa naftaliinista. Aku esitti myös oman ehdokkaansa, joka päätyi sitten jälkimmäiseen bridgeen. Intro ja välisoitto ovat nekin uusiotuotantoa.

Alkuperäisessä versiossa laulettiin ”…yö hiljainen ja valoisa; vain sorsat, jotka huusi unissaan…” Joku huomautti jo aikanaan, että sorsat eivät huuda unissaan. Näsäviisas lukiolaispoika sisälläni on kasvanut sen verran, että olin valmis muuttamaan tekstiä tässä uudessa versiossa…☺

Biisin sovitus ei juurikaan muuttunut alkuperäisestä. Mietimme tosin, että pääsisikö tunnelma paremmin esiin akustisessa versiossa. Monissa biiseissä on parikin luontevaa sovitusvaihtoehtoa. Kevätjuhlan kohdalla epävarmuus oikeimmasta versiosta säilyi loppumetreille asti ja molemmat versiot päätyivät levylle. Minusta niissä molemmissa on oma jujunsa. Lisäksi kaksi versiota tukee mukavasti levylle syntyneen taustatarinan kaarta.

8.27   820 kuuntelua

Kappaleen sanat

KEVÄTJUHLA


Kevätjuhla viimeinen

näin sinut käytävällä koulun ja me treffit sovittiin

Todistukset jaettiin

toiset itki toiset nauroi, juhlan jälkeen halattiin


Kesäloma alkoi taas

sait auton faijaltas, me voitais pari päivää ajella

jossain aivan rauhassa

yöt poski poskee vasten meidän kahden hengen teltassa


Myöhään yöhön valvottiin

järven pintaa katseltiin

yö hiljainen ja valoisa

vain tuulen kuiskaus puiden latvoissa


Aamu alkoi sarastaa

kaukaa metsän reunasta

otit kädestä ja mentiin

viimein telttaan nukkumaan

Linnut lauloi laulujaan

metsä tuoksui pihkalta

sinä kerroit jostain vanhasta sun koulukaverista


Viime viikolla näin sut taas

sä työnsit kaupungilla keltaisia lastenvaunuja

Tuskin muistit minua

ja sitä yötä kun me itse vielä oltiin melkein lapsia…


Myöhään yöhön valvottiin

järven pintaa katseltiin

yö hiljainen ja valoisa

vain tuulen kuiskaus puiden latvoissa


Aamu alkoi sarastaa

kaukaa metsän reunasta

otit kädestä ja mentiin

viimein telttaan nukkumaan

Linnut lauloi laulujaan

metsä tuoksui pihkalta

sinä kerroit jostain vanhasta sun koulukaverista

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

9
Ola67 20.08.2017
kaunis laulu
0   +1 +2
 
9
aajm 11.10.2015
Kyselit että kumpiko minun mielestä olis parempi versio tästä kappaleesta akustinen vai bändi, minä kallistuisin ehkä bändi version puolelle, toki molemmat toimii, tossa on jotain semmosta jani&jetsetters soundiakin mistä minä pidän
0   +1 +2
 
8
aarof 22.07.2013
Hyvä meininki ja rakenne. Melodiakin ok kertsineen.
0   +1 +2
 
mappe71 17.05.2013
Selkeä rakenne, ja biisi on kokonaisuudessaan tuotettu mukiinmenevästi. Laulajalla on tunnistettava ja persoonallinen soundi, tykkäsin ja tulee varmasti kuunneltua useampaankin kertaan. Vaikea tästä on edes kovin kriittistä palautettakaan antaa:)
0   +1 +2
 
8
Panzerfaust_ 17.05.2013
Tyypillistä iskelmää jota voisin kuvitella tulevan radiosta päivittäin.
0   +1 +2
 
Jan C 15.05.2013
Hyvää soitantaa, tulkintaa ja kelpo tarinakin kuljettaa tätä alkukesäistä biisiä kepeästi eteenpäin. Laulun miksaus onnistunut hyvin, sanoista saa selvää pienemmälläkin volalla ja soittimella.
0   +1 +2
 
9
DQB 13.05.2013
Menevä! Saa muistelemaan omia kouluaikoja. Taitava laulaja! :)
0   +1 +2
 
9
Lucky Loser 09.05.2013
Kuulas keväinen tunnelma. Laulu toimii suorastaan erikoisen hyvin ja laulajan äänessä on persoonallinen klangi.
0   +1 +2
 
10
Immunity DBL 09.05.2013
Hmmmm... tosi hyvää musiikkia...

Laulaja on erinomanen hyvä laulu ääni...

Tämä on mikserin parhainta antia :D kiitos :D
0   +1 +2
 
9
Progorava 08.05.2013
Mukavan kesäisää ja viatonta tunnelmaa. Jotenkin biisistä tuli sellainen olo, että tämä sopisi hyvin myös Katri Ylanderille. Erinomaista laulantaa ja soitantaa. Jälleen. Ainoa miinus tulee tuosta puhkikierrätetystä kertsin sointukuviosta. Hyi teitä. Soundin demopalstaa lainatakseni: "Parhaassa kolmanneksessa".
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2 3

Viimeisimmät kuuntelijat

Löytyy soittolistoilta